Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.02.2021/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


197/2021

 

22 §

Kallion seurakunnan toimintakertomus 2020

 

Päätösehdotus

 

Kirkkoherra Riikka Reina:

Hyväksytään Kallion seurakunnan toimintakertomus vuodelta 2020. Toimintakertomus lähetetään yhtymään tiedoksi.

Merkitään lisäksi tiedoksi alustava taloustoteuma, tavoitealueiden ja rahoitettujen diakoniahankkeiden toimintakertomukset sekä viron- ja kiinankielisen työn toimintakertomukset vuodelta 2020.

Pöytäkirja tarkastetaan ja hyväksytään tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely

Toimintakertomuksesta, tavoitealueiden ja diakoniahankkeiden kertomuksista ja alustavasta taloustoteumasta käytiin keskustelua.

Pidettiin kokoustauko klo 18.45 - 18.55.

 

Päätös

Hyväksyttiin Kallion seurakunnan toimintakertomus vuodelta 2020. Toimintakertomus lähetetään yhtymään tiedoksi.

Merkittiin myös tiedoksi alustava taloustoteuma, tavoitealueiden ja rahoitettujen diakoniahankkeiden toimintakertomukset sekä viron- ja kiinankielisen työn toimintakertomukset vuodelta 2020.

Pöytäkirja tarkastettiin ja hyväksyttiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Selostus

Seurakunnan toiminnasta raportoidaan yhtymän yhteisellä toimintakertomuspohjalla. Toimintakertomus tulee käsitellä ja päättää seurakuntaneuvostoissa ja lähettää yhtymään 19.2. mennessä.

Lisäksi YKN on velvoittanut raportoimaan yhtymän rahoittamista diakoniaprojekteista samalla tavalla. Diakoniaprojekteja Kalliossa on kolme: Alppila Basket, Waste and Feast sekä osana tuomiorovastikuntaa Nuorten diakoniatalo.

Tavoitealueet ovat lisäksi avanneet samalla pohjalla neuvostolle toiminnan muutoksia vuodelta 2020. Yhtymään on toimitettu myös Kallion seurakunnan yhteydessä toimivan vieraskielisen työn toimintakertomukset. Nämä kaikki merkitään tiedoksi.

 

 

Liitteet

6

Elämä maailmassa -toimintakertomus 2020

7

KALLION SEURAKUNNAN Toimintakertomus 2020

8

Kasvu Toimintakertomus 2020

9

Kiinankielinen työ Toimintakertomus 2020

10

KIRKON ÄÄNI toimintakertomus 2020

11

Toimintakertomus 2020 Rukoileva kirkko- tavoitealue

12

Toteumavertailu Kallio v2020

13

VIRONK. SRKTYO¨ Toimintakertomus 2020

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa