Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Esityslista 05.04.2022/Asianro 9

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  LAUTTASAAREN SEURAKUNTA (1)

214/2022

 

9

Työhyvinvointikyselyn tulokset

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Juha Rintamäki

Seurakuntaneuvosto käy asiasta keskustelun ja merkitsee kyselyn tulokset tiedoksi.

 

 

Selostus

Säännöllisiä henkilöstökyselyjä on toteutettu kerran kuukaudessa korona-aikana Helsingin seurakuntayhtymässä. Kyselyissä on ollut samoja kysymyksiä, mutta myös vaihtuvia. Näin on voitu seurata joitakin asioita koko korona-ajan, mutta samalla pystytty osaa kysymyksiä muuttamalla tavoittamaan mahdollisia muita työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä.

Lauttasaaren seurakunnan vastausaktiivisuus on ollut suunnilleen samaa luokkaa koko ajan. Vastaajia on noin puolet seurakunnan työntekijöistä.

Henkilöstökyselyn tuloksista on Lauttasaaren osalta tehty lyhyt esittely, joka jaetaan liitteenä sisäiseen työskentelyyn.

 

Liitteet

1

LAUTTASAAREN SEURAKUNTA (1)

Lisätiedot

Seurakuntakoordinaattori Tomi Panigrahi, tomi.panigrahi@evl.fi.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa