Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 07.10.2021/Pykälä 87

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

566/2021

 

87 §

Hallintojohtajan viran täyttäminen

 

Päätösehdotus

 

Yhteinen kirkkovaltuusto päättää, että kauppatieteiden maisteri, laki-ekonomi Juha Silander nimitetään Helsingin seurakuntayhtymän hallintojohtajan virkaan 15.10.2021 lukien tai sopimuksen mukaan.

 

Käsittely

Vt. hallintojohtaja Juha Silander poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki ja henkilöstöjohtaja Riitta Kajander esittelivät asiaa.

 

Keskustelun aikana käytettiin 8 puheenvuoroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 23.9.2021 275 §

Päätösehdotus

 

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1)    esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että kauppatieteiden maisteri, lakiekonomi Juha Silander nimitettäisiin Helsingin seurakuntayhtymän hallintojohtajan virkaan 15.10.2021 lukien tai sopimuksen mukaan.

2)    todeta, että virkaan valitulla on kuuden kuukauden koeaika. Virkaan valitun tulee ennen viran vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan

 

Käsittely

Vt. hallintojohtaja Juha Silander poistui esteellisenä paikalta.

 

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki selosti asiaa.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

1.                     Hallintojohtajan virka ja siihen kuuluvat tehtävät

Helsingin seurakuntayhtymän hallintojohtajan virka vapautui 1.8.2021 lukien viran aiemman haltijan Juha Tuohimäen irtisanouduttua virastaan.

Hallinnon johtosäännön mukaan hallintojohtaja vastaa:

• seurakuntayhtymän yleishallinnosta;

• seurakuntayhtymän ja konserniyhtiöiden taloushallinnosta ja rahoituksesta; kiinteistöjen ja kiinteistö- sekä asunto-osakeyhtiöiden rahoituksesta kuitenkin yhteistyössä kiinteistöjohtajan kanssa;

• seurakuntayhtymän rahavarojen sijoituksista;

• seurakuntayhtymän tietohallinnosta;

• keskusrekisterin toimialaan kuuluvista tehtävistä;

• seurakuntayhtymän oikeudellisista asioista;

• seurakuntayhtymän hankintatoimesta;

• sekä näihin liittyvistä kehittämisestä, koordinoinnista, valvonnasta, ehdotuksista ja selvityksistä sekä yhteydenpidosta yhtymän seurakuntien ja muiden yhteisöjen kanssa.

Vastuualueensa toimintalinjojen ja tavoitteiden toteuttamiseksi hallintojohtaja:

• tekee päätökset hänelle yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännössä määrätyissä asioissa;

• vastaa toimialaansa koskevien asioiden valmistelusta yhteisen kirkkoneuvoston päätettäviksi ja huolehtii päätösten täytäntöönpanosta;

• huolehtii toimialansa taloudesta ja valmistelee ehdotuksen talousarvioksi;

• huolehtii seurakuntayhtymän taloussuunnitteluun, kirkolliseen verotukseen, vakuutuksiin, rahoitukseen, talousarvioon ja tilinpäätökseen liittyvistä tehtävistä sekä tekee muita talouden kehityksestä johtuvia ja siihen vaikuttavia ehdotuksia.

 

Hallintojohtajan viran erityispiirteet on käsitelty Yhteisen kirkkoneuvoston 12.8.2021 kokouksessa:

1.                     Talousosaaminen

a.                     Tehtävässä tarvitaan vahvaa työkokemusta taloushallinnon alalta.

b.                     Tehtävästä suoriutuminen edellyttää monipuolisia taloussuunnittelutaitoja, vahvaa sijoitustoiminnan ja taloushallinnon prosessien tuntemusta sekä laaja-alaista perehtyneisyyttä talouteen.

c.                      Käytännön kokemus varainhoitopalveluiden sekä erilaisten eettisten ja vaihtoehtoisten sijoitusten käyttämisestä sijoitustoiminnassa katsotaan eduksi.

 

2.                     Seurakunnan ja julkishallinnon toiminnan tuntemus

a.                     Tehtävästä suoriutuminen edellyttää vahvaa perehtyneisyyttä julkishallintoon sekä sen toimintaperiaatteisiin ja menettelytapoihin.

b.                     Käytännön työkokemus julkishallinnosta katsotaan eduksi.

c.                      Yleinen tuntemus seurakuntien hallinnosta ja päätöksenteosta katsotaan eduksi.

 

3.                     Juridiikan tuntemus

a.                     Tehtävästä suoriutuminen edellyttää hallintojuridiikan ja kirkkolainsäädännön yleistä tuntemusta sekä kykyä asioiden tarkasteluun juridisesta näkökulmasta.

 

4.                     Johtamistaidot

a.                     Tehtävässä tarvitaan hyviä johtamisvalmiuksia sekä käytännössä osoitettua johtamiskokemusta ja –taitoa.

b.                     Tehtävästä suoriutuminen edellyttää vahvaa strategisen johtamisen osaamista, kykyä tunnistaa ja ennakoida muutostrendejä sekä taitoa toimia johtamis- ja kehittämistyössä tavoitteellisesti.

c.                      Tehtävästä suoriutuminen edellyttää edelleen valmentavaa johtamisotetta, taitoa tukea ja motivoida työntekijöitä työssään sekä taitoa mahdollistaa työntekijöille uuden oppiminen ja uudenlaisten toimintatapojen hyödyntäminen ja kehittäminen.

 

5.                     Neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot

a.                     Tehtävästä suoriutuminen edellyttää vahvoja neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä tehdä laajasti yhteistyötä.

b.                     Tehtävästä suoriutuminen edellyttää monipuolisia kirjallisen ja suullisen esittämisen taitoja sekä kykyä aktiivisesti viestiä eri sidosryhmille ja yhteistyötahoille.

Nämä työlle esitetyt tarpeet ilmenevät hakuilmoituksessa ja valintahaastatteluissa rekrytointiryhmä esitti näihin aihealueisiin liittyviä tarkentavia kysymyksiä.

 

 

2.                     Viran haettavaksi julistaminen

Virka julistettiin haettavaksi 19.8.2021 ja hakuilmoitus julkaistiin KirkkoHR:n kautta Sakastissa osoitteessa evl.fi, Oikotiellä sekä 22.8.2021 julkaistuissa Helsingin Sanomissa sekä Hufvudstadsbladetissa.

Hakuaika päättyi 3.9.2021 klo 12. Määräaikaan mennessä virkaan saapui 15 hakemusta.

3.                     Nimittämismenettely

Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön 10 § yhteisen kirkkovaltuuston siirtämän päätösvallan mukaisesti yhteinen kirkkoneuvosto ottaa seurakuntayhtymän johtajaa ja osastonjohtajia lukuun ottamatta palvelussuhteeseen seurakuntayhtymän viranhaltijat ja työsopimussuhteiset työntekijät. Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hallintojohtajan viran täyttämisestä yhteisen kirkkoneuvoston esittelystä.

Yhteinen kirkkoneuvosto on 12.8.2021 kokouksessaan päättänyt hallintojohtajan viran tehtävät sekä sen erityiset piirteet. Samalla se on asettanut valintaryhmän, johon kuuluvat Hanna Mithiku, Christoffer Perret, Jukka Pakarinen, Riitta Asikanius, Juha Rintamäki, Anni Järvilehto ja Martina Harms-Aalto. Valintaryhmän teknisenä sihteerinä toimi henkilöstöjohtaja Riitta Kajander.

4.                     Viran kelpoisuusvaatimukset

Hallintojohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja tehtäväalan tuntemus ja hyvä perehtyneisyys talouteen ja hallintoon. Lisäksi seurakuntayhtymän johtavilta viranhaltijoilta vaaditaan suomen kielen erinomaista ja ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Tehtävässä tarvitaan käytännön englannin kielen taitoa. Virkaan valittavan tulee kirkkolain mukaan olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Virkaan valitun tulee ennen viran vastaanottamista esittää hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan. Lisäksi valittavaksi esitettävän henkilön luottotiedot ja sidonnaisuudet tarkastetaan.

5.                     Hallintojohtajan virkaa hakeneiden vertailu

Kaikilla hallintojohtajan virkaa hakeneilla on viran kelpoisuusvaatimuksena edellytetty ylempi korkeakoulututkinto ja virassa edellytetty kotimaisten kielten taito, samoin kaikki virkaa hakeneet täyttivät edellytyksen, jonka mukaan virkaan valittavan henkilön tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen.

Hallintojohtajan viran hoidossa korostuvat erityisesti talous- ja yleishallinnon, sekä sijoittamisen, rahoituksen ja hallintojuridiikan osaaminen. Lisäksi tehtävässä tarvitaan vahvaa strategisen johtamisen osaamista sekä käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja johtamiskokemusta. Hallintojohtajan lähivuosien keskeisenä tehtävänä on Helsingin seurakuntayhtymän toimintaedellytysten turvaaminen tilanteessa, jossa käytettävissä olevat resurssit ovat niukkenemassa. Tästä syystä tehtävävään valittavalla henkilöllä tulisi myös olla kokemusta muutosjohtamisesta.

Hallintojohtaja tekee läheistä yhteistyötä luottamushenkilöorganisaatioiden kanssa, tästä syystä julkishallinnon ja sen päätöksentekomenettelyjen tuntemus katsotaan eduksi.

Edelleen kaikilla hallintojohtajan virkaa hakeneilla henkilöillä on tehtävässä tarvittavaa talouden ja hallinnon tuntemusta ja perehtyneisyyttä viran tehtäväalaan, mutta tässä suhteessa hakijoiden väliset ansiot hakemusasiakirjoista ilmenevin tiedoin poikkeavat toisistaan.

Haastatteluun valittaessa painotetiin näitä edellä mainittuja ominaisuuksia. Haastatteluun valinnassa arvioitiin myös hakijoiden nykyisissä tai aiemmissa työtehtävissä taloudellisten tai hallinnollisten vastuiden laajuutta suhteessa nyt haettavana olevan tehtävän vaatimuksiin. Helsingin seurakuntayhtymällä on merkittävää sijoitusvarallisuutta, tästä syystä mm. hakijoiden sijoittamisen ja rahoituksen vastuita painotettiin.

Hakemusasiakirjoista ilmenevän koulutuksen ja kokemuksen sekä tehtäväalaan liittyvän osaamisen ja menestyksekkäälle tehtävänhoidolle asetettujen edellytysten toteutumisen perusteella valintaryhmä kutsui haastatteluun seuraavat kuusi hakijayhteenvedon hakijaa: 1, 5, 6, 8, 9 ja 10.

Haastattelut pidettiin 8.9.2021. Haastattelut toteutettiin siten, että jokaiselle haastattelulle oli varattu 45 minuutin aika ja kaikille hakijoille esitettiin samat kysymykset. Haastattelijoina toimi em valintaryhmä. Haastattelut toteutettiin läsnähaastatteluina lukuun ottamatta hakijaa numero 5, joka saapui haastatteluun Teamsin välityksellä. Haastattelujen jälkeen valintaryhmä päätyi pyytämään soveltuvuusarviointia hakijoista numerot 6, 9 ja 10. Soveltuvuusarvioinnin suoritti Psycon Oy.

Valintaryhmä arvioi hakijoiden edellytyksiä hoitaa menestyksellisesti hallintojohtajan viran tehtäviä hakemuksista, haastatteluista ja soveltuvuusarvioinneista saatujen tietojen pohjalta.

Asiasta on laadittu esittelymuistio, joka sisältää haastateltujen hakijoiden ansiovertailun sekä valintaryhmän perustelut päätösehdotukselle. Esittelymuistio sisältää yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia tietoja, jotka on pidettävä salassa kirkkolain 25 luvun ja julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 29 kohdan perusteella.

6.                     Valintaryhmän esitys

Kokonaisuutena arvioituna kauppatieteiden maisteri, lakiekonomi Juha Silander täyttää hakijoista parhaiten edellä mainitut viran erityistarpeiden vaatimukset. Hänen työkokemuksensa sekä talouden- että hallinnon tehtävistä on laajaa ja antaa vahvan pohjan vaativiin esimiestehtäviin. Monipuolisen talousosaamisensa lisäksi Silanderilla on vahvaa sijoittamisosaamista.  Hänellä on myös tehtävässä tarvittava kokemus julkishallinnon johtamistehtävistä seurakuntayhtymän toimintaympäristöistä. Silanderin erityisenä vahvuutena on myös hänen poikkeuksellisen laaja ymmärryksensä työskentelystä luottamushenkilöorganisaatioissa; hän on toiminut paitsi viranhaltijana myös luottamushenkilönä, mikä luo ymmärrystä näiden kahden osapuolen yhteistyön erilaisiin tarpeisiin.

Hänen osaamisensa ja taitonsa ovat hallintojohtajan virkaan kokonaisuutena hakijoista parhaat. Hän painottaa toiminnassaan prosessiomaista etenemistä, ratkaisunhakuisuutta ja asioiden loppuun saattamista sekä omaa hyvät valmiudet strategiseen suunnitteluun ja kokonaisuuksien hahmottamiseen. Lisäksi hänen valintaansa puoltaa myös se, että hänellä on erittäin vahva sekä ruotsin että englannin käytännön kielitaito ja hänen vuorovaikutusosaamisensa sekä esiintymistaitonsa ovat erinomaisia.

Liitteet

1

Muistio hallintojohtaja (Salainen JulkL. 24.1 § 29 kohta)

2

Hallintojohtajan viran hakijayhteenveto aakkosissa (Salainen JulkL. 24.1 § 31 kohta)

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa