Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2019 Pykälä 104



32/2019

 

104 §

Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2020 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2020-2022 toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen

 

Päätösehdotus

 

Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2020 talousarvioehdotuksen sekä vuosien 2020–2022 toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksen.

 

Käsittely

Hallintojohtaja Juha Tuohimäki esitteli talousarvioehdotusta.

 

Käsittelyn aikana käytettiin 34 puheenvuoroa.

 

Valtuutettu Viivi Ali-Löytty teki Saimi Kautosen kannattamana seuraavan muutosehdotuksen: Päätösehdotus hyväksytään, sillä muutoksella, että ICE:lle varattu 20.000 euron avustus poistetaan talousarviosta.

 

Puheenjohtaja päätti keskustelun ja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne jotka kannattavat yhteisen kirkkoneuvoston esitystä äänestävät Jaa ja ne jotka kannattavat Ali-Löytyn muutosehdotusta äänestävät Ei.

 

Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja ilmoitti, että jaa-ääniä oli annettu 40, ei-ääniä 34, 6 tyhjää ja 11 poissa.

 

Yhteisen kirkkoneuvoston päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 10.10.2019 297 §

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1) hyväksyä lausunnoille lähetettäväksi seurakuntayhtymän vuoden 2020 talousarvioehdotuksen sekä vuosien 2020–2022 toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksen,

2) pyytää ehdotuksesta seurakuntaneuvostojen lausunnot 8.11.2019 mennessä ja

3)                 käsitellä lausunnot kokouksessaan 28.11.2019.

Käsittely

Juha Tuohimäki selosti asiaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2019 343 §

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1)    merkitä liitteenä olevat lausunnot sekä selostuksessa esitetyt vastineet tiedoksi,

2)    esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle lausunnot ja vastineet ja

3)    hyväksyä Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2020 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2020-2022 toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksen ja esittää ne yhteiselle kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi

Käsittely

Juha Tuohimäki selosti asiaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Seurakunnan talousarvion laatimista koskevat säännökset on koottu kirkkojärjestyksen 15. lukuun, missä säädetään myös vuotta pitemmän aikavälin toiminnan ja talouden suunnittelusta. Jokaista varainhoitovuotta varten on seurakunnalle tai seurakuntayhtymälle viimeistään edellisen vuoden joulukuussa hyväksyttävä talousarvio. Varainhoito-vuosi on kalenterivuosi. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä kirkkovaltuuston on hyväksyttävä myös vähintään kolmea vuotta koskeva toiminta- ja taloussuunnitelma.

Talousarvioon otetaan tehtävien hoitamisen ja toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarvioina verotulot, toimintatuotot sekä muut tuotot. Sen lisäksi siinä on osoitettava, miten seurakunnan rahoitustarve katetaan. Talousarviossa on käyttötalousosa, tuloslaskelmaosa, investointiosa ja rahoitusosa.

Esitys vuoden 2020 talousarvioksi ja vuosien 2020–2022 toiminta- ja taloussuunnitelmaksi on liitteenä.

 

Käyttötalousosa

Talousarvion käyttötalousosassa asetetaan toiminnalliset tavoitteet ja myönnetään määrärahat niiden toteuttamiseksi. Käyttötalousosa sisältää yhteisen hallinnon, seurakunnallisen toiminnan (seurakunnat), yhteisten seurakunnallisten tehtävien (yhteisen seurakuntatyön yksikkö, viestintä, mediatoimitus, avustukset), ympäristö- ja hautaustoimen sekä kiinteistötoimen toiminnalliset tavoitteet sekä niiden toteuttamiseen varatut määrärahat. Seurakunnat ovat saaneet vuoden 2020 käyttötalouden talousarviokehykseen 2 milj. euron kertaluonteisen kehitys- ja sopeuttamismäärärahan. Yhteisten palveluiden yksiköiden lähtökohtana on vuoden 2019 talousarvio. Vuoden 2020 talousarvion käyttötalousosassa on peruskorjausmenojen 2,7 milj. euron siirto investoinneista kiinteistötoimen käyttötalouteen, suunnitteluvuosille 2021 ja 2022 käyttötalouteen siirto ennakoidaan olevan 3 milj. euroa/vuosi.

Seurakunnallisen toiminnan määräraha on jaettu seurakunnille yhteisen kirkkovaltuuston 12.11.2009 vahvistamien jakoperusteen mukaan.

Seurakunnilla ja yhteisillä seurakunnallisilla tehtävillä oli tilinpäätöksessä 2018 yhteensä säästöjä 14,2 milj. euroa. Näitä suunnitellaan käytettävän vuonna 2020 yhteensä 4,9 milj. euroa. Käyttö tapahtuu kehysmäärärahan lisäksi ja lisää toimintamenoja ja näin ollen myös toimintakatteen (toimintatuottojen ja toimintakulujen erotuksen) alijää-mää sekä koko tilikauden alijäämää. Seurakunnat suunnittelevat käyttävänsä säästöjään vuoden 2020 talousarviossa 1,7 milj. euroa. Yhteiset seurakunnalliset tehtävät suunnittelevat käyttävänsä säästöjä 3,2 milj. euroa vuonna 2020. Tästä toimintakulttuurin muutoksen osuus on 2,1 milj. euroa.

Toimintakulujen ja tuottojen erotus eli toimintakate oli vuoden 2018 tilinpäätöksessä -76,4 milj. euroa. Vuoden 2019 talousarviossa toiminta-kate on –83,7 milj. euroa. Vuoden 2020 talousarvioehdotuksen mukaan toimintakate on -90,4 milj. euroa. Toimintakatteen alijäämän kasvu johtuu kertyneiden säästöjen käytöstä seurakunnissa ja yhteisissä seurakunnallisissa tehtävissä ennen muuta määräaikaisiin palkkauksiin sekä palveluiden ostoon sekä kiinteistötoimen kehysmäärärahan kasvusta.

Suunnittelukauden 2021-22 aikana toimintamenojen määrän tavoite-taso päätetään vuosittain talousarviokehyksen antamisen yhteydessä. Suunnittelukaudelle kehyslaskelmissa esitetty toimintakate ei sisällä mahdollista säästöjen käyttöä.

 

 

 

Tulolaskelmaosa

Kirkollisveron määrään vaikuttavat talouden yleisen kehityksen lisäksi veroperustemuutokset, kirkollisveroprosentin suurus ja seurakunnan jäsenten määrä ja ansiotulojen kehitys. Jäsenmäärän arvioidaan laskevan v. 2020-2022 absoluuttisesti 1,4-1,5 % ja kirkkoon kuulumisprosenttina suhteellisesti 1,1-1,3 %-yksikköä vuosittain. Tuloveroprosentti pysyy nykyisessä 1,0 %:ssa. Jäsenten maksama kirkollisverotulon arvioidaan pysyvän ansiotason nousun vuoksi lähes nykyisellään vuoteen 2022 asti. Tämä jälkeen kirkollisverotulojen arvioidaan vähenevän n. 1,5 % vuosittain talouden kasvun hidastumisen ja jäsenmäärän pienenemisen vuoksi. Kirkollisverotulot vähenisivät noin 1,2 milj. euroa vuosittain vuodesta 2023 alkaen.

Vuoden 2019 aikana toteutuva verotuksen ennakonpidätysmenettelyn muutos vaikuttaa kirkollisveron tilityksiin siten, että vertailu aiempien vuosien kehitykseen vuoden aikana vaikeutuu. Vuonna 2020 ansiotason arvioidaan kasvavan lähes kolme prosenttia. Vuoden 2020 kirkollisverotulon arvioidaan pysyvän lähes vuoden 2019 tasolla, laskua vuoteen 2019 verrattuna olisi 0,3 %.

Valtionrahoituksen osuuteen ei ole odotettavissa suuria muutoksia suunnittelukaudella.

Maksut kirkon keskushallinnolle on arvioitu olevan vuonna 2020 vuoden 2019 tasolla eli yhteensä 9,1 milj. euroa. Maksuun kirkon keskushallinnolle sisältyy keskusrahastomaksu sekä verotulojen perusteella maksettava eläkerahastomaksu. Keskusrahastomaksulla rahoitetaan kirkkohallituksen ja tuomiokapitulien toiminta sekä vähävaraisille seurakunnille maksettavat avustukset. Maksu määräytyy viimeisen vahvistetun verotuksen mukaisesti siten, että vuonna 2020 Helsingin seurakuntayhtymän osalta maksu on 5,1 milj. euroa.

Vuoden 2013 alusta seurakunnille tuli maksettavaksi palkkaperusteisen eläkemaksun lisäksi kirkollisverotulojen perusteella määräytyvä eläkerahastomaksu. Tämän on arvioitu vuonna 2020 olevan 4 milj. euroa.

Vuoden 2020 talousarvioehdotus on alijäämäinen. Tulojen ja menojen erotuksen eli vuosikatteen arvioidaan laskevan -1,1 milj. euroon aiempien säästöjen käytön ja kiinteistötoimen talousarviokehyksen nousun vuoksi. Vuoden 2020 talousarvion vuosikate ei riitä käyttöomaisuuden poistoihin, joiden määräksi on arvioitu 8,4 milj. euroksi.  Tilikauden tulos arvioidaan olevan -9,5 milj. euroa ja alijäämä -8,6 milj. euroa.

Vuosien 2021-22 suunnitelmassa vuosikate vuodelle 2021 on 9,1 milj. euroa ja vuodelle 2022 9,8 milj. euroa. Vuosikate riittäisi kattamaan käyttöomaisuuden poistot vuosina 2021-22. Suunnitelmassa ei kuitenkaan ole voitu ennakoida aiempien vuosien säästöjen toimintakulu-ja lisäävää vaikutusta.

Suunnitelman sisältämä vuosikatteen kertymä edellyttää, että verotulot ja sijoitustoiminnan tuotot kehittyvät arvioidulla tavalla, ja että toiminta-menojen määrä laskee. Tulojen kehitykseen sisältyy riskejä. Jäsen-määrän väheneminen vaikuttaa heikentävästi kirkollisverotulojen kehitykseen. Verotulojen kehitykseen vaikuttavat myös mahdolliset vero-pohjamuutokset (mm. verovähennykset) sekä työikäisen väestön määrissä ja ansiotasossa tapahtuvat muutokset. Sijoitustoiminnan tuottoihin tuo epävarmuutta osakekurssien ja korkotasojen muutokset. Kiinteistösijoituksiin liittyy epävarmuus realisoitavien kiinteistöjen hintatasosta, realisointien aikataulusta sekä rakennuskustannusten kehityksestä.

 

Sijoitustoiminta ja investoinnit

Seurakuntayhtymän sijoituksista 31.8.2019 tilanteessa oli rahavarojen sijoituksia 180,7 milj. euroa, joista pääomaturvattuja oli 58,6 %.  Salkun riskitaso on hallittu riittävällä hajauttamisella ja pääomaturvatuilla sijoituksilla. Pääoman säilyttävät sijoitukset ovat pääosin kilpailutettuja, seurakuntayhtymää varten räätälöityjä tuotteita. Strukturoidut sijoitukset, joissa tyypillisesti on 40-60 % suoja osakemarkkinoiden laskua vastaan ovat varovaisuusperusteisesti mukana pääomariskillisissä sijoituksissa.

Seurakuntien ja seurakuntayhtymän tarvitsemien tilojen korjaus- ja muutostarve muut investoinnit huomioiden johtaa siihen, että kiinteistöinvestointeja olisi tehtävä vuosittain taloussuunnitelmakaudella 2020-2022 noin 28 - 41 miljoonalla eurolla. Riskinä on, että tarvittavia henkilöresursseja ei kiinteistöyksikössä saada oikea-aikaisesti, ja siksi kaikkia suunniteltuja investointeja ei välttämättä voida käynnistää. 

Talousarviovuoden 2020 investointien määrä, joka sisältää käyttötalouteen kuluksi kirjattavan osuuden, on noin 26 milj. euroa. Tästä perus-korjausinvestointien määrä, 2,7 milj. euroa siirretään käyttötalouden kuluksi. Henkilöstöresurssien vähyydestä johtuen kaikkia vuosille 2016 – 2019 talousarvioon määritettyjä kiinteistöinvestointeja ei ole kyetty toteuttamaan. Tämä on lisännyt kiinteistöjen korjausvelkaa. Tämä pakottaa siirtämään etenkin suurten kirkkojen peruskorjausinvestointeja suunnittelukauden jälkeisille vuosille. Korjausinvestointien lykkääminen lisää entisestään Helsingin seurakuntayhtymän korjausvelan määrää. Vuosille 2020 ja 2021 esitetyt investointimäärärahavaraukset ovat tässä vaiheessa vielä kiinteistöittäin karkeita arvioita Investointien kokonaistasoa voidaan pitää suuntaa antavana ko. vuosien kokonaisinvestointitarvetta suunniteltaessa.

Nykyisen kiinteistösijoituskannan edellyttämät investoinnit vuonna 2020 ovat n. 5,6 miljoonaa € ja kaudella 2020–2022 yhteensä n. 15,7 miljoonaa €. Nämä investoinnit liittyvät yhtiölainojen lyhennyksiin, vanhan rakennuskannan peruskorjausmenoihin, maankäyttömaksuihin ja maanhankintaan.

Kiinteistösijoitussalkun sisältöä pyritään jatkuvasti muokkaamaan siten, että vanhemmasta ja paljon peruskorjausvastuuta sisältävästä kiinteistökannasta pyritään realisoimaan jatkuvasti kiinteistökohteita. Vuosina 2020 – 2022 vuosittain myytäväksi suunniteltavien kiinteistöjen tasearvo on 3 miljoonaa €, taloussuunnitelmakaudella yhteensä 9 miljoonaa €. Myynneistä ei odoteta saatavan myyntivoittoa.

 

Rahoitusosa

Tilinpäätöksessä 2018 likvidien kassavarojen (rahoitusomaisuusarvo-paperit sekä rahat ja pankkisaamiset) määrä oli kirjanpitoarvoin 172,4 milj. euroa. Suunnittelukaudelle ajoittuu talousarvion ja taloussuunnitelman mukaan investointeja 83 milj. euroa ja käyttötalouteen siirto (-8,7 milj. euroa) ja kiinteistöjen myyntitulo huomioon ottaen noin 65,3 milj. euroa. Tästä vuosikatteella arvioidaan rahoitettavan 17,8 milj. euroa. Kassavarojen arvioidaan vähenevän 47,4 milj. euroa suunnittelu-kaudella 2020-2022.

 

Liitteet

5

Toiminta- ja talousarviosuunnitelma 2020-2022 ja vuoden 2020 talousarvio

6

Seurakuntaneuvostojen lausunnot

7

Yhteisen kirkkoneuvoston ja kiinteistötoimiston vastine