Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 01.03.2022/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


46/2022

 

35 §

Paavalin seurakunnan palvelujen kuvaus

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Kari Kanala

Merkitään tiedoksi.

Käsittely

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Paavalin seurakunnan työntekijät ovat tehneet pilottihankkeena palvelukuvauksen tekemästään työstä. Palvelut on tunnistettu ja nimetty erilliselle Excel-dokumentointipohjalle. Kunkin tuotetun palvelun osalta on nimetty palvelu, laadittu sen tarkempi kuvaus, tunnistettu kohderyhmä sekä asiakastarve, johon palvelulla pyritään vastaamaan. Jos kyseessä on lakisääteinen palvelu, siitä on tehty merkintä.

Palvelujen kuvauksen tavoitteena on tiedostaa, mitä palveluja seurakuntayhtymässä ja seurakunnissa tuotetaan ja kehittää tältä pohjalta toiminta. Palvelujen tunnistamisen ja arvioinnin jälkeen edetään seuraavasti osana Rohkeasti yhdessä ohjelmakokonaisuutta:

·         päätetään, mitä palveluja tuotetaan, mistä luovutaan ja mitä vähennetään

·         päätetään, missä kaikkialla palveluja tuotetaan (työnjako)

·         kehitetään ja yhtenäistetään ydinpalveluja, jotka mahdollistavat CRM-järjestelmän seuraavien vaiheiden toteuttamisen ja verkkosivujen uusimisen

Myöhemmin tunnistetuille palveluille

·         kohdistetaan kustannukset (henkilöresurssit, tilakustannukset ja toimintakustannukset)

·         huomioidaan mahdolliset palvelun tuottamisen tulot ja ulkopuolinen rahoitus

Tavoitteena on, että palvelukuvausprojekti on valmis seurakuntayhtymässä 30.5.2022 mennessä ja sen tuloksia voidaan myös hyödyntää seuraavan vuoden budjetin valmistelussa. Seurakuntaneuvosto tutustuu palvelukuvaukseen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa