Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.02.2022/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

326/2021

 

19 §

Nuorisopapin viransijaisuus

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto valtuuttaa kirkkoherran rekrytoimaan ma. seurakuntapastorin, jonka viranhoidon pääpaino papin perustyön ohessa on nuorisotyö, ajalle 1.6.2022-31.8.2023. Määräaikaisuuden perusteena on sijaisuus vakinaisen viranhaltijan opintovapaan aikana. Palkkaus vaativuusryhmä 601 mukainen. Valittavalta edellytetään rikosrekisteriotteen toimittamista ja lääkärintodistusta. Aloitus- ja päättymisajoissa voidaan noudattaa tarkoituksenmukaista joustavaa sopimista. Rekrytointi toteutetaan tuomiokapitulin seurakuntapapiston rekrytointiohjeistuksen mukaisesti. Rekrytoinnissa huomioidaan mahdollisuuksien mukaan myös pappisvihkimystä hakevat.

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin

 

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto myönsi syksyllä 2021 nuorisopastori Tapio Leinoselle opintovapaata syyskuusta 2022 elokuuhun 2023. Leinoselle on ennestään myönnetty opintovapaata syyskuusta 2020 elokuulle 2022, ja hänelle ei ole palkattu viransijaista. Kuluneen kahden vuoden aikana on kuitenkin ollut ilmeistä, että nuorityössä tarvitaan lisätyövoimaa.

Nuorisotiimin kokoonpanoa on vähennetty kuluneen kahdeksan vuoden aikana siten, että neljästä nuorisotyönohjaajasta on siirrytty kahteen. Lisäresursseja varhaisnuorisotyöhön tulee sitä kautta, että ip-ryhmien ja –ohjaajien määrä on lisääntynyt ja kahden ip-ohjaajan tehtävänkuvaan kuuluu myös kerho- ja leiritoimintaa (20-40%). Kolmesta kasvatuksen papista on siirrytty kahteen, joista toinen nyt opintovapaalla oleva Leinonen. Yksi nuorisotyönohjaaja on perhevapaalla, ja hänelle on palkattu viransijainen. Yksi nuorisotyönohjaaja hoitaa johtavan kasvatuksen viranhaltijan tehtäviä, joten hänen työpanoksensa varsinaiseen nuorisotyöhön on merkittävästi vähentynyt.

Seurakunnan henkilöstösuunnitelman mukaisesti jokainen viran-/ toimentäyttö harkitaan tarkasti ja lähtökohtana on periaate, että tehtävän paikkaamiseen etsitään vaihtoehtoisia keinoja. Tuleville vuosille on tiedossa kehysmäärärahojen vähennyksiä, joten talousnäkymät eivät suoralta kädeltä kannusta määräaikaisiinkaan rekrytointeihin. Samalla kuitenkin korona-aika on vaikeuttanut nuorten kohtaamista ja edellyttänyt uudenlaisten työtapojen kehittämistä. Pandemia ja sen tuomat muutokset ja epävarmuus nuorten elämässä on myös lisännyt tarvetta läsnäololle ja tavoittavalle työlle. Tähän tarvitaan henkilöresursseja, ihmisiä.

 

Seurakunnalla on käytettävissä viime vuodelle budjetoituja testamentti- ja säästövaroja, joita ei ollut tarve tulouttaa, ja jotka näin siirtyvät käytettäväksi neuvoston harkinnan mukaiseen kohteeseen.

 

Sijaisen rekrytointia puoltaa työvoiman tarve nimenomaisessa keskeisessä tehtävässä, sekä se, että vuoden 2021 tilinpäätös jää seurakunnassa ylijäämäiseksi johtuen siitä, että monia keskeisiä suunniteltuja toimintoja ei voitu toteuttaa.

 

Toisaalta sijaisen palkkaamista vastaan puhuu sen, että vuonna 2021 palkkamenot ylittyivät viidellä prosentilla suunnitellusta, ja tämä edellyttää tarkempaa henkilöstösuunnittelua ja työnjakoa lähivuosille. Vuodelle 2023 on myös ennakoitu noin kuuden prosentin kehysvähennys.

 

Perusteita on siis palkkaamiselle ja palkkaamatta jättämiselle. Esittelijän näkökulma on, että nyt on toiminnassa sellainen strateginen piste, jossa tarvitaan kasvatukseen lisätyövoimaa seurakunnalliseen kasvatustyöhön panostamiseksi ja alueen lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa