Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 17.02.2022/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

97/2022

 

31 §

Seurakunnan vuoden 2021 toimintakertomuksen tilastot ja tunnusluvut

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi toimintakertomukseen liittyvät tilastot ja tunnusluvut ajalta 2010-2021.

 

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Helsingin evankelis-luterilaisiin seurakuntiin kuului vuoden 2021 lopussa 322 254 jäsentä. Edellisestä vuodesta jäsenmäärä on vähentynyt 6 846 henkilöllä. Kirkkoon kuuluu 49 prosenttia Helsingin asukkaista. Jäsenmäärällään Kirkko Helsingissä on edelleen kaupungin yksi suurimmista yhteisöistä – jopa suurin. Roihuvuoren seurakunnan jäsenmäärä oli vuoden 2021 viimeisenä päivänä 17.678. Seurakuntaan kuului 52,2 prosenttia alueen asukkaista, mikä on viidenneksi korkein luku Helsingissä. Vuonna 2010 Roihuvuoren seurakuntaan kuului 18.549 henkilöä ja kirkkoonkuulumisprosentti oli 67,1.

Suurin kirkkoon kuuluvista ikäryhmistä Helsingissä on 20–29-vuotiaat, Roihuvuoren seurakunnassa 50-59-vuotiaat. Toisiksi eniten on 10–19-vuotiaita. Seurakunnassa kastettiin vuonna 2021 alle yksivuotiaita lapsia yhteensä 150, mikä on 20 kastettua lasta enemmän kuin vuonna 2020.

Vuoden 2021 aikana Helsingin seurakuntien jäsenmäärä väheni 6846 henkilöllä eli 2,1 prosenttia, Roihuvuoren seurakunnassa vähennys oli 235 henkilöä eli 1,3 prosenttia. Seurakunnan jäsenmäärään vaikuttavat kasteet, kuolemat (183), kirkkoon liittymiset (141 vähintään yksivuotiasta) ja kirkosta erot (313) sekä kirkon jäsenten muuttoliike (sisään 1.844, ulos 1847). Aiemmista vuosista poiketen muuttoliikkeen vaikutus oli yllättäen jäsenmäärää vähentävä (-3).

Liitteet

5

Liite 5a Roihuvuoren seurakunnan tilastolukuja 2010-2021

6

Liite 5b Seurakuntien jäsenmäärä, alueella asuvat ja kirkkoon kuuluminen 31.12.2021

7

Liite 5c Seurakunnan kuukausiraportti 01-12.2021

8

Liite 5d Alustava kuukausitilasto Joulukuu 2021

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa