Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 17.02.2022/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

100/2022

 

30 §

Seurakuntavaalien äänestysalueet Roihuvuoren seurakunnassa vuonna 2022

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää perustaa Roihuvuoren ja Laajasalon äänestysalueet siten, että Roihuvuoren alueeseen kuuluvat oheisen kartan mukaisesti (liite 4) Marjaniemi, Roihuvuori ja Tammisalo, ja Laajasalon äänestysalueeseen Laajasalo, Vartiosaari, Villingin saaristo ja Santahamina.

 

 

Päätös

Päätösehdotuksen mukaan.

 

 

 

Selostus

Seurakuntavaalit pidetään vuonna 2022 marraskuun kolmantena sunnuntaina, eli 20.11.2022. Ennakkoäänestys järjestetään tiistaista lauantaihin 8.-12.11.2022.

Seurakuntaneuvosto voi päättää, että seurakunta jaetaan äänestysalueisiin, mikä oli käytäntönä vuoden 2018 seurakuntavaaleissa. Varsinaisena vaalipäivänä jokaisessa seurakunnassa on yksi tai useampi äänestyspaikka, jonka tulee olla avoinna klo 11–20 välisen ajan. Kiertäviä äänestyspaikkoja ei siis tule järjestää.

Jos seurakunnan alue on laaja ja tarvitaan useampi äänestyspaikka varsinaisena vaalipäivänä, tulee seurakunta jakaa äänestysalueisiin (KL 23:19 ja KVJ 2:4). Tällöin myös seurakunnan äänioikeutetuista jäsenistä tehtävät luettelot, eli äänioikeutettujen luettelot, tehdään äänestysalueittain. Jos seurakunnassa ei ole käytössä äänestysalueita, muodostetaan yksi yhtenäinen äänioikeutettujen luettelo. Seurakunnissa, joita koskee seurakuntajaotuksen muutos 1.1.2023 alkaen, voidaan äänestysalueisiin jakautuminen tehdä vain noudattamalla nyt voimassa olevia seurakuntarajoja.

Äänestysalueisiin jakautuminen ja seurakunnan yhteyshenkilö tulee ilmoittaa kirkkohallitukseen Satu Kettuselle sähköpostitse (satu.kettunen(at)evl.fi) huhtikuun loppuun mennessä. Äänestysalueisiin jako toteutetaan muodostamalla Kirjuriin digitoidut äänestysalueet. Seurakunnan, joka haluaa toteuttaa äänestyksen äänestysalueittain, tulee piirtää alueiden rajat Kirjuriin 31.5.2022 mennessä.

Äänestysalueiden nimien tulisi olla mahdollisimman lyhyitä ja ne kirjataan järjestelmään mahdollisuuksien mukaan sekä suomen että ruotsin kielellä. Nimeämisestä annetaan tarkemmat ohjeet Kirjurissa. Mikäli seurakunta ei ole jakautunut äänestysalueisiin, seurakunnassa voi varsinaisena vaalipäivänä olla vain yksi äänestyspaikka.

Päätös äänestysalueisiin jakautumisesta on tehtävä ennen kuin vaalilautakunta asetetaan, jotta vaalilautakuntaan ja äänestysalueen vaalien toimittamisesta vastuussa oleviin jaostoihin osataan valita tarpeellinen määrä jäseniä.

Liitteet

4

Liite 4 Ääänestysalueiden rajat 2018 ja 2022

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa