Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

34/2022

 

31 §

Helsingin seurakuntayhtymän jatkuva strategia ja kevään 2022 haastattelukierros

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää

1)                     kutsua kaikki työntekijät ja luottamushenkilöt tekemään haagalaisten haastatteluja joko pareittain tai yksin tulevaisuusryhmän ehdotuksen mukaisesti.

2)                     valtuuttaa kirkkoherran valmistelemaan johtotiimin kanssa haastattelujen käytännön toteutustapaa sekä käytettävää kysymyspatteristoa.

3)                     merkitä muut strategiavalmisteluun ja haastattelukierrokseen liittyvät asiat tiedoksi.

Käsittely

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymässä aloitettiin vuonna 2018 strategiaprosessi, jonka tuloksena syntyi ajatus seurakuntia ja yhteisiä palveluita koskevasta jatkuvasta strategiaprosessista. Jatkuvan strategiaprosessin lisäksi seurakuntien ja seurakuntayhtymän yhteistyötä vahvistetaan Rohkeasti yhdessä -ohjelman prosesseilla.

Jatkuvasta strategiaprosessista on päätetty yhteisessä kirkkovaltuustossa 9.12.2021. Strategiaprosessi koskee yhteisiä palveluita ja seurakuntia.

Yhteinen kirkkovaltuusto on päättänyt:

1) Hyväksyä Kirkko Helsingissä strategian tekemisen tavan yhteisen kirkkovaltuuston 13.12.2018 hyväksymää jatkuvaa strategiaprosessia seuraten.

2) Todeta Kirkko Helsingissä strategian koskevan yhteisiä palveluita ja seurakuntia. Se nojaa kokonaiskirkon strategiaan, seurakuntien strategioihin ja helsinkiläisten tarpeisiin. Sen osat ovat arvot, lupaus helsinkiläisille sekä yhteisen kirkkovaltuuston seuraavalle kaksivuotiskaudelle nimeämät tavoitteet.

3) Hyväksyä Kirkko Helsingissä strategian arvoiksi Ovet auki -strategian arvot usko, toivo ja rakkaus. Arvot kertovat, mitä asioita pidetään hyvinä ja tavoiteltavina. Kirkon yhteisiksi arvoiksi määritellään perinteiset kristilliset hyveet: Usko, toivo ja rakkaus (1 Kor 13:3). Kristillinen arvopohja määräytyy näin kestävällä ja selkeällä tavalla. Uskon kautta syntyvä yhteys Jumalaan luo kristityn ja seurakunnan elämään perustan. Toivon taustalla on Jeesuksen

 

lupaus Jumalan oikeudenmukaisuudesta, huolenpidosta ja iankaikkisesta elämästä. Rakkaus merkitsee lähimmäisistä välittämistä aina ja kaikkialla.

4) Hyväksyä Kirkko Helsingissä strategian lupaukseksi:

Tervetuloa! Avataan yhdessä kirkon ovet olla, tulla ja toimia. Jokainen on ainutlaatuinen Jumalan luoma ihminen.

Kirkko Helsingissä on kristittyjen yhteisö. Se edistää helsinkiläisten hengellistä elämää ja rakentaa yhdessä merkittäviä ja laadukkaita kohtaamisen ja auttamisen paikkoja.

Kirkko puolustaa tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja luontoa.

5) Hyväksyä Kirkko Helsingissä strategisiksi tavoitteiksi vuosiksi 2022–2023:

Tavoite 1: Kutsuva kontakti, kuunteleva kohtaaminen ja yhteen tuleminen

Panostetaan helsinkiläisten tavoittamiseen, kutsutaan mukaan toimimaan itselle sopivalla paikalla. Kuullaan ihmisten toiveita ja tarpeita, toteutetaan toimintaa yhdessä. Rakennetaan yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, luodaan tilaa ja paikkoja keskustelulle, varustetaan palvelemaan.

Tavoite 2: Kirkko Helsingissä kantaa yhteiskunnallista vastuuta antamalla tilansa, verkostonsa, osaamisensa ja resurssinsa hädänalaisten auttamiseen.

Panostetaan erityisesti koronan jälkeiseen jälleenrakentamiseen. Mennään sinne, mihin kukaan muu ei mene ja autetaan niitä, joita kukaan muu ei auta.

6) Todeta jatkuvan strategiaprosessin jatkuvan helsinkiläisten tarpeiden selvityksellä ja strategian toteutumisen seurannan valmistelulla kevätkaudella.

7) Merkitä tiedoksi strategiaprosessin kulun esittelyn mukaan.

Jatkuvaan strategiaprosessiin liittyvät helsinkiläisten haastattelut oli tarkoitus toteuttaa jo keväällä 2021, mutta silloisen pandemiatilanteen johdosta ne siirrettiin keväälle 2022. Haastattelujen tarkoituksena on kerätä palautetta, kuulla toiveita, saada virikkeitä työn suunnitteluun ja kehittämiseen sekä vahvistaa työntekijöiden ja luottamushenkilöiden omaa osaamista. Haastatteluja ovat olleet pilotoimassa Kannelmäki, Mikael ja Munkkiniemi ja heidän kokemuksiaan on hyödynnetty kevään haastatteluprosessin suunnittelun tukena.

Haastattelut on tarkoitus toteuttaa 19.4.–3.5.2022 välisenä ajankohtana. Tavoitehaastattelumäärä on viisi haastattelua / työpari tai kolme haastattelua /

 

haastattelija. Tavoiteltava haastattelujen minimimäärä on kolme kertaa seurakunnan / yksikön kokoaikaisten työntekijöiden määrä eli koko Helsingissä yhteensä n. 3600 haastattelua. Haastattelujen kesto on n. 15 minuuttia ja haastateltavan tulisi olla haastattelijalle/haastattelijoille entuudestaan tuntematon. Tulosten koonti ja niiden jatkoprosessointi toteutetaan toukokuun 2022 aikana.               

Liitteet

8

Seurakuntaneuvostot, jatkuva strategiaprosessi ja helsinkiläisten haastattelut

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa