Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

34/2022

 

30 §

Kirkon ympäristödiplomin hakeminen

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää puoltaa Helsingin seurakuntayhtymän Kirkon ympäristödiplomihakemusta.

Käsittely

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymä on päättänyt uudistaa Kirkon ympäristödiplomihakemuksensa. Hakemuksen uusimisen edellytyksenä on, että vähintään puolet Helsingin seurakuntayhtymän seurakuntaneuvostoista puoltavat yhteistä hakemusta.

Haagan seurakunnassa ympäristöasiat on huomioitu seurakunnan toiminnassa, hankinnoissa sekä lasten ja aikuisten ympäristökasvatuksessa jo vuosien ajan. Seurakunnan tarjoilut ovat vahvasti kasvispainotteisia, hankinnoissa kiinnitetään huomiota ekologisuuteen ja kierrätysmahdollisuuksiin ja työntekijöitä sekä seurakuntalaisia koulutetaan ympäristöasioiden huomioimiseen ja aktiiviseen kehittämiseen.

Eri-ikäisten ympäristökasvatusta toteutetaan lapsi- ja perhekerhoissa, iltapäiväkerhoissa sekä nuoriso- ja rippikoulutoiminnassa. Aikuisten ympäristökasvatus toteutuu erilaisissa tapahtumissa sekä seurakunnan viestinnässä.

Haagan seurakunnan ympäristövastaava on 2022 alkaen suntio Anna-Maija Korhonen ja seurakunnan ympäristötyöryhmään kuuluvat kasvatuksen lähijohtaja Anni Becker, pastori Marjut Mulari, seurakuntaneuvoston jäsen Ilari Rantakari sekä seurakuntalainen ja ympäristökasvatuksen asiantuntija Essi Aarnio-Linnanvuori.

Liitteet

7

Haagan seurakunnan ympäristötyön vuosiraportti 2021

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa