Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.04.2022/Pykälä 53

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

250/2021

 

53 §

Diakoniatyöntekijän viran julistaminen haettavaksi

 

Päätösehdotus

 

Esittelijä Elina Perttilä

Seurakuntaneuvosto päättää

1) julistaa haettavaksi diakoniatyöntekijän viran. Hakuaika alkaa 6.4. ja päättyy 21.4.2022 klo 15.

2) merkitä tiedoksi liitteen mukaisen hakuilmoituksen.

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto päätti

1) julistaa haettavaksi diakoniatyöntekijän viran.

2) että hakuaika alkaa 6.4. ja päättyy 28.4.2022 klo 15.

2) merkitä tiedoksi liitteen mukaisen hakuilmoituksen.

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto kävi iltakoulussa 1.2.2022 keskustelun kevään aikana täytettävistä viroista. Käydyn keskustelun pohjalta viran avaamista on valmisteltu virkamiestyönä.

Haemme työntekijää, jolla on ennakkoluuloton ja kehittävä työote sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Halu ja kyky verkostoitua alueen muiden toimijoiden kanssa on ehdoton edellytys viran hyvälle hoidolle. Lisäksi kiinnitämme huomiota mahdolliseen erityisosaamiseen monikulttuurisuudesta tai jostain muusta diakoniatyön keskeisestä osa-alueesta (esim. tukea tarvitsevat perheet, vanhukset, yksinäisyyden lievittäminen).

Nyt täytettävän viran tehtävät painottuvat diakoniatyön erilaisiin yhteisöllisiin ja vertaistuellisiin muotoihin, vaikka kaikki diakonian viranhaltijat tekevät myös yksilöasiakastyötä vähintään loma- ja sesonkiaikoina.

 

Liitteet

6

Hakuilmoitus diakonian ammattilainen huhtikuu 2022

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa