Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.04.2022/Pykälä 52

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

66/2022

 

52 §

Rippikoulun paikallissuunnitelma

 

Päätösehdotus

 

Esittelijä Elina Perttilä

Seurakuntaneuvosto hyväksyy rippikoulun paikallissuunnitelman.

Käsittely

Kasvatuksen johtaja Minna Karas oli kokouksessa asian käsittelyn ajan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Selostus

Rippikoulussa noudatetaan piispainkokouksen hyväksymää rippikoulusuunnitelmaa. Rippikoulun paikallista toteutusta varten laaditaan kolmivuotinen paikallissuunnitelma, jonka seurakuntaneuvosto hyväksyy. Tämän jälkeen paikallissuunnitelma lähetetään tiedoksi tuomikapituliin.

Malmin seurakunnassa on panostettu rippikoulun kehittämiseen vahvasti parin viime vuoden aikana. Seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 2.2.2021 käynnistää rippikoulun brändin uudistamisen.

Tavoitteena brändin uudistamisessa oli, että rippikoulu ja sen brändi ja visuaalinen identiteetti on ensisijaisesti nuorten oma, kiinnostava ja uskottava, on erottuva ja tunnistettava, on lähestyttävä ja tavoittaisi myös niitä nuoria, joita emme nyt tavoita (niin kirkkoon kuuluvia kuin kuulumattomia), on tunnustettu myös vanhempien taholta yleissivistävänä sukupolvikokemuksena vuodesta toiseen.

Brändin uudistaminen on nyt tehty, ja siihen osallistui iso joukko nuoria, sekä heitä jotka ovat käyneet riparin että heitä, jotka eivät ole käyneet. Jotta ripareiden taso seurakunnassa on kauttaaltaan korkea ja vastaa siihen lupaukseen, joka nuorille annetaan, on tarpeen kehittää myös riparin toteuttamisen tapoja.

Riparitiimi on laatinut paikallissuunnitelman, joka on liitteenä. Suunnitelmaa on käsitelty kaikkien rippikouluja pitävien työntekijöiden kesken Lohirannan leirikeskuksessa 8.-9.3. pidetyssä rippikoulukoulutuksessa.

 

Liitteet

5

Rippikoulun paikallissuunnitelma 2022

Tiedoksi

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa