Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 136

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

184/2021

 

136 §

Testamenttituloutus 2021

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Riikka Reina

Päätetään antaa kirkkoherralle valtuus tulouttaa maksimissaan 50 000 euroa diakoniatyön kuluja testamenttirahastoista, mikäli vastaavat kulut eivät tule muulla ulkopuolisella rahoituksella katetuksi. 

Käsittely

 

Päätös

Päätettiin antaa kirkkoherralle valtuus tulouttaa maksimissaan 50 000 euroa diakoniatyön kuluja testamenttirahastosta, mikäli vastaavat kulut eivät tule muulla ulkopuolisella rahoituksella katetuksi.

 

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto on budjettia hyväksyessään arvioinut tulouttavansa ja käyttävänsä kuluvana vuonna testamenttivaroja yhteensä 150 000 euroa. Tuloutuksesta päätetään erikseen seurakuntaneuvoston toimesta joulukuun kokouksessa, jossa neuvosto kuulee seurakunnan toiminasta sekä siitä, miten hyväksyy varojen kohdentamisen.

Monet aiemmin testamenttivaroin järjestetyt tilaisuudet jouduttiin koronviruksen turvatoimena perumaan. Tällaisia ovat esim. vanhusten leirit ja retket. Osa vuoden 2020 diakonia-avustuksista siirtyi vuoden 2021 budjettiin, minkä vuoksi toteuma diakonia-avustuksissa on hieman yli talousarvion. Seurakunnan saamat lahjoitukset kuitenkin korvaavat tätä.

Kirkkoherra esittää, että tuloutusta ei tehdä, ellei sille löydy riittäviä toiminnallisia ja taloudellisia perusteita. Ennen vuoden tilinpäätöksen vahvistumista kirkkoherra kuitenkin vielä tarkastaa, onko sellaista toimintaa, jota ei ole muulla ulkopuolisella rahoituksella katettu. Näin toimitaan totuudellisesti sekä varojen käyttötarkoituksen, että testamenttien käyttötarkoituksen kohdentamisen näkökulmasta.

Sellaisia testamentteja, joita voitaisiin käyttää pysyvien henkilöstömenojen kattamiseen ei seurakunnalla enää ole.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa