Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 137

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

182/2021

 

137 §

Yhteisvastuukeräystuotto 2021 ja seurakuntaosuuden käyttö

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Riikka Reina

Seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi Yhteisvastuukeräystuoton vuodelta 2021.

Seurakuntaneuvosto päättää ohjata seurakunnan oman osuuden 942,66 euroa seurakunnan alueella asuvien vanhusten hyvinvoinnin edistämiseen. Seurakunta käyttää esitettyihin hyvinvointitekoihin 1900 euroa kaksinkertaistaen tuloksen vanhustyöhön kodistetun testamentin tulouksella.

Käsittely

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto merkitsi tiedoksi Yhteisvastuukeräystuoton vuodelta 2021.

Seurakuntaneuvosto päätti ohjata seurakunnan oman osuuden 942,66 euroa seurakunnan alueella asuvien vanhusten hyvinvoinnin edistämiseen. Seurakunta käyttää esitettyihin hyvinvointitekoihin 1900 euroa kaksinkertaistaen tuloksen vanhustyöhön kohdistetun testamentin tulouksella.

 

 

 

Selostus

Seurakunnan Yhteisvastuukeräyksen tuotto on viimeisen kahden vuoden ajan ollut pieni johtuen listakeräyksen puutteista korona-aikana. Vuonna 2021 tuotto oli yhteensä 4713,32 euroa. Tästä summasta 20% jää oman seurakunnan diakoniatyöhön. Summa on 942,66 euroa.

Menkää ja tehkää -työryhmä on kesällä suunnitellut summan käyttöä ja mahdollisuutta osallistavan budjetoinnin menetelmien käyttöön sen summan jakamiseen. Kokoontuvan toiminnan haasteet sekä ikäryhmän vaihteleva digitaalinen äänestysmahdollisuus kuitenkin on siirtänyt tehtyjä suunnitelmia.

Menkää ja tehkää -työryhmä esitti neljää käyttökohdetta, josta seurakuntalaiset olisivat äänestäneet:

1) Jalkojen hoito (xmäärälle vanhuksia kotona tai hoitolassa)

2) Hiusten hoito                               "

3) Hieronta.                                       "

4) Hengähdys- ja juttelunurkka "huolinurkkaus" kirkkojemme eteisiin.

Käytännön syistä tehty esitys pohjautuu nyt siihen, että raha saataisiin mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti ohjattua seurakuntalaisille. Asiasta on keskusteltu diakoniatyön edustajien kanssa ja on päädytty siihen, että seurakunta hankkii kahdelta tai kolmelta eri jalkahoitajalta alueella lahjakortteja käytettäväksi ensi kevään aikana. Näitä lahjakortteja ohjataan yhteistyössä diakoniatyön kanssa erityisesti vähävaraisille vanhuksille ja omaishoitajille.

Esitystä neljä pohdittaessa on siihen liittyen paljon turvallisuusasioita. Kirkon eteisessä ei voida tukkia paloposteja eikä defiblilaattoripisteitä. Asian järjestämistä pohditaan osana tilojen monimuotoistamista.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa