Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 12.08.2021/Pykälä 225

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

9/2019

 

225 §

Vaalinvalmistelijan valinta

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto esittää, että yhteinen kirkkovaltuusto vahvistaa vaalin jossa on valittu uusi vaalinvalmistelija. Huopalahden rovastikunnan valtuutettujen tulee valita keskuudestaan vaalinvalmistelija yhteisen kirkkovaltuuston jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Yhteinen kirkkovaltuusto valitsi valtuustokauden alussa vaalinvalmistelijat ja varahenkilöt toimikaudeksi 2019-2022. Anna Saurama (Huopalahden rovastikunta) on jättänyt tehtävänsä vaalinvalmistelijana, koska hänet on valittu yhteisen kirkkoneuvoston jäseneksi. Hänen tilalleen tulee valita uusi vaalinvalmistelija jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Huopalahden rovastikuntaan kuuluvat Haagan seurakunta, Kannelmäen seurakuntan, Munkkiniemen seurakunta ja Pitäjänmäen seurakunta.

Yhteisen kirkkovaltuuston työjärjestyksessä on seuraavat vaalinvalmistelijoiden ja varahenkilöiden valintaa koskevat määräykset:

 

21 § Vaalinvalmistelijoiden valinta ja järjestäytyminen

Kirkkovaltuuston ensimmäisessä kokouksessa valitaan valtuuston hyväksymän ohjeen mukaisesti valtuuston toimikaudeksi vaalinvalmistelijat ja yhtä monta varahenkilöä.

Vaalinvalmistelijoiden ja varahenkilöiden vaali tapahtuu rovastikunnittain siten, että kustakin rovastikunnasta valitut valtuutetut muodostavat yhden ryhmän. Kukin ryhmä valitsee keskuudestaan kaksi vaalinvalmistelijaa ja kaksi varahenkilöä. Samalla määrätään varahenkilöiden järjestys.

Vaalin tuloksesta on ilmoitettava viipymättä kirkkovaltuustolle, joka vahvistaa valituksi tulleet vaalinvalmistelijat ja varahenkilöt.

Jos vaalinvalmistelija tai varahenkilö ei ole enää kirkkovaltuuston jäsen, kyseiseen rovastikuntaan kuuluvat valtuutetut valitsevat keskuudestaan uuden vaalinvalmistelijan tai varahenkilön jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Vaalinvalmistelijat valitsevat ensimmäisessä kokouksessaan keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Seurakuntayhtymän lakimies avustaa tarvittaessa vaalinvalmistelijoita.

 

22 § Vaalinvalmistelijoiden tehtävät

Vaalinvalmistelijoiden tehtävänä on valmistella kirkkovaltuuston hyväksymän ohjeistuksen mukaisesti yhteinen ehdotus kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten ja varajäsenten sekä vaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitsemisesta.

Naisten ja miesten edustusta toimielimessä koskevan kirkkolain 23 luvun 8 §:n mukaan kirkollisissa toimielimissä lukuun ottamatta kirkolliskokousta, hiippakuntavaltuustoa, tuomiokapitulia, kirkkovaltuustoa, yhteistä kirkkovaltuustoa ja seurakuntaneuvostoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, ellei erityisestä syystä muuta johdu. Säännös koskee sekä varsinaisia jäseniä että varajäseniä.

 

Liitteet

31

Yhteisen kirkkovaltuuston valitsemat vaalinvalmistelijat

32

Huopalahden rovastikunnan kirkkovaltuutetut

33

YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa