Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 12.08.2021/Pykälä 224

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

583/2021

 

224 §

Raportti #sovinto-ohjelman toiminnasta kesäkuu 2021

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Merkitään tiedoksi

Käsittely

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Stefan Forsén selosti asiaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Vuonna 2020 perustettu #sovinto-ohjelma edistää yksilöiden ja yhtei-söjen halua ja kykyä toimia sovinnon rakentajina. #sovinto toimii alus-tana sovinnon parissa toimiville organisaatioille, ammattilaisille sekä sovinnosta kiinnostuneille kansalaisille. Yhdessä perustajaorganisaa-tioiden (Diakonissalaitos, Helsingin seurakuntayhtymä ja Suomen Lä-hetysseura) ja muiden yhteistyökumppanien kanssa, #sovinto kehittää tarpeiden pohjalta uusia ratkaisuja sovinnon edistämiseen ja sovitte-luun. Tavoitteena on saada sovinnon työstä kansalaistaito yhteisöissä ja kansalaisten parissa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin koulut-tamalla ja osallistamalla.  

Toimintaa johtaa johtoryhmä ja siinä Helsingin seurakuntayhtymää edustavat puheenjohtaja Stefan Forsén ja Kalle Kuusniemi. Muut jäsenet ovat Tuija Åstedt ja Sari Elomaa-Sirén Diakonissalaitokselta, Satu Kantola ja Tero Norjanen Lähetysseurasta sekä hankkeen edustajat Kirsi Saloranta ja Antti Pentikäinen.

#Sovinnon tukena toimii sen työtä edistävä kansalaisvaltuuskunta, joka koostuu yhteiskunnan eri alojen vaikuttajista. Siihen kuuluvat puheenjohtaja, seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki, sekä jäsenet ministeri Annika Saarikko, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, Sitran yliasiamies Jyrki Katainen, Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä, Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, PAMin aluepäällikkö Mikkel Näkkäläjärvi, Futuristi Perttu Pölönen, SPR:n ex-viestintäpäällikkö Hannu-Pekka Laiho, tutkimusprofessori Antti Pentikäinen ja CMI:n projektimanageri Marie Makweri. Kirsi Saloranta toimii valtuuskunnan sihteerinä.

Ensimmäisenä toimintavuotenaan 2020 #sovinto-ohjelma keskittyi pääosin kansainvälisen #reconciliation-työn käynnistämiseen, tarpeiden kartoittamiseen, restoratiivisen sovinnon ja sovittelun pilottikurssien käynnistämiseen sekä verkostojen luomiseen.  

#sovinto on toteuttanut ensimmäisen puolentoista vuoden aikana useita teemapajoja, luentoja, workshopeja, koulutuksia sekä paneeli-keskustelun. Tarkempi tapahtumalistaus löytyy liitteestä. Ohjelma aloitti vuonna 2020 fasilitoimaan rauhanvälittäjien ja sovittelijoiden olohuone-tapaamisia, joita on järjestetty kesäkuuhun 2021 mennessä we-binaareina yhteensä 9 kappaletta.  

Tapahtumat ovat keränneet paljon osallistujia ja toimintaa on järjestetty myös yhteistyössä kumppanien kanssa. #sovinnon tunnettuutta on li-sätty kehittämällä sen brändiä ja viestintää. 

#sovinnon perusrahoitus vuosina 2020–2021 on kokonaisuudessaan 275 000 €, josta HSRKY:n osuus on yhteensä 100 000 euroa. Perus-rahoituksen päälle #sovinto on pää- tai osahakijana saanut erilaisia apurahoja yhteensä 710 500 €, josta suurin osa (560 500 €) on tullut Ulkoministeriöltä #reconciliation-ohjelmaan. 

#sovinnon nykyiset henkilöresurssit ovat: ohjelmajohtaja Kirsi Saloran-ta, sekä osa-aikaisina yhteyspäällikkö Hanna Myllynen ja erityisasian-tuntija Antti Pentikäinen. 

Toiminnan käynnistymisen myötä ja tarvekartoitusten ja strategiakes-kustelujen pohjalta perustajaorganisaatiot päättivät keväällä 2021 luo-pua 25.11.2019 hyväksytystä hankesuunnitelmasta liian laajana. Sa-malla organisaatiot päättivät #sovinnon tulevista painopisteistä.  

#sovinnon painopisteet vuosille 2021–2023 ovat sovinnon ja sovittelun tunnettavuuden ja edellä mainittujen teemojen ymmärryksen kehit-täminen, sovinnon ja restoratiivisten taitojen levittäminen yhteisöihin, “Nuoret sovun rakentajina” -kokonaisuus, arjen turvallisuuden tunteen edistäminen ja naapurustotyö sekä kansainvälinen sovinnon työ. Pai-nopisteistä kerrotaan tarkemmin liitteissä. Sovittujen painopisteiden mukaisesti rahoituskeskusteluja jatketaan perustajaorganisaatioiden kanssa sekä edistetään uusia rahoitushakuja ja kumppanuusneuvot-teluita.

Liitteet

28

Sovinnon raportti kesäkuu 2021

29

Sovinnon painopisteet 2021-23

30

Sovinnon toimintamalli

Tiedoksi

Kirsi Saloranta

Kalle Kuusniemi, Kasvatus ja seurakuntapalvelu

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa