Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 03.02.2021/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


480/2021

 

11 §

Vartiokylän seurakunnan toimintakertomus ja tilastot vuodelta 2020

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto hyväksyy toimintakertomuksen ja tilastot vuodelta 2020

Käsittely

 

Päätös

Toimintakertomus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Vuoden 2020 tilastoja ja toimintakertomusta on käsitelty Vartiokylän seurakunnan johtotiimissä ja työntekijäkokouksessa.

Toimintakertomus malli on Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen malli. Seurakuntien toimintakertomuksista toimitetaan yksi yhteinen seurakuntien toimintakertomus seurakuntayhtymän tilinpäätöskirjaan.

Vuoden 2020 tilastot ovat poikkeukselliset. Suurimman osan vuodesta kokoava toiminta ei ollut sallittua, ainoastaan koululaisten ip-kerho on toiminut lähes koko vuoden normaalisti.
Jumalanpalveluksia on toteutettu verkon välityksellä ja osallistujamäärän tilastointi on tämän osalta ollut hankalaa.


 

Jumalanpalvelukset siirrettiin verkkoon 12.3 alkaen ja palasivat taas 4.6 avoimiksi ja 26.11 jumalanpalvelukset siirrettiin jälleen verkkoon. Verkkojumlanpalveluksiin osallistui noin 20 katsojaa, jotka katsoivat koko lähetyksen, kävijöitä oli kokonaisuudessaan enemmän, mutta osa vain piipahti katsomassa.


Kirkollisia toimituksia on koskenut myös nämä osallistujarajoitukset. Kirkollisia toimituksia oli maalis-kesäkuussa todella vähän johtuen näistä rajoituksista. Moni vihkipari siirsi vihkimisiään vuodella eteenpäin. Puotilan kappelissa oli 184 kirkollista toimitusta

Diakoniatyössä kohtaamiset ovat lisääntyneet selvästi edelliseen vuoteen verrattuna.
Tilastojen mukaan kuluvana vuonna (1.1.-30.12.) on ollut yhteensä 1 533 diakonian asiakaskontaktia.
Vuonna 2019 luku oli 413. Määrässä on huomattava nousu. Kontaktien määrä on noussut puhelin- ja eri viestijärjestelmien kautta tapahtunut kohtaaminen.
Kontaktit seurakunnan tiloissa 196 kpl (203 kpl v. -19)
Kontaktit kodeissa 13 kpl (23 kpl v. -19)
Kontaktit toisen toimijan tiloissa 21 kpl (49 kpl v. -19)
Kontaktit puhelimitse ja tekstitse 1 303 kpl (138 kpl v. -19).

Leireistä pystyttiin järjestämään rippikoululeirit normaalisti turvaohjeet huomioiden.

Toiminnassa olimme asettaneet kolme tavoitetta
1. Vartiokylän rovastikunnan seurakuntien keskinäinen yhteistyö kehittyy ja vahvistuu.
2. Viestintämme kohenee ja tehostuu
3.
Seurakuntalaisten mahdollisuudet vapaaehtoistoimintaan seurakunnassa vahvistuvat
Korona pandemia vaikeutti tavoitteiden saavuttamista. Yhteistyötä tehtiin rovastikunnan seurakuntien kanssa samoilla linjoilla kuin aikaisemmin.
Viestintää suunnattiin enemmän vuoden aikana verkkoon ja viestintästrategiaa kehitettiin.
Vapaaehtoistoiminta oli koki suuria muutoksia, kun toimintaan tuli  erilaisia rajoituksia. Vapaaehtoiset  osallistuivat aktiivisesti verkossa olevaan toimintaan ja Helsinki apuun.

Liitteet

4

Toimintakertomus 2020 Vartiokylän seurakunta

5

Tilastot vuodelta 2020 Vartiokylän seurakunta

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa