Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 18.01.2021/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

314/2021

 

11 §

Lausunto yhteisen seurakuntatyön johtosäännöstä

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto antaa lausunnon yhteisen seurakuntatyön ohjesäännöstä.

 

Päätös

Johtamisjärjestelmän kannalta vaihtoehto B lienee toimivin.

 

Seurakuntaneuvosto haluaa kiinnittää huomiota kohdissa 2.1. Varustamot ja 2.2. Kehittämisyksikkö mainittuihin vastuisiin seurakuntien kehittämisestä. On hyvä kehittää seurakuntien toimintaa yhteistyössä, seurakuntaneuvosto kuitenkin näkee, että kehittämisen tulee lähteä seurakunnista, alhaalta ylös, eikä yhteisestä seurakuntatyöstä.

 

 

 

Selostus

Yhteinen kirkkoneuvosto on kokouksessaan 12.12.2019 (369 §) päättänyt yhteisen seurakuntatyön uudesta organisaatiomallista ja johtamisjärjestelmästä. Sääntötyöryhmän valmisteluryhmä on tämän pohjalta työstänyt yhteiselle seurakuntatyölle uuden johtosääntöluonnoksen, jonka sääntötyöryhmä on hyväksynyt 4.9.2020. Voimassa olevassa seurakuntayhtymän hallinnon johtosäännössä (hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 6.10.2016) määrätään yhteisen seurakuntatyön johtamisesta seuraavaa: 9 § ... ”Kirkkoherrainkokouksen osallistumisesta yhteisen seurakuntatyön johtamiseen määrätään yhteisen seurakuntatyön johtosäännössä.”

Yhteinen kirkkoneuvosto on jättänyt näkyviin johtosääntöluonnoksen kohtaan 1.3 ”Organisaatio ja johtaminen” kolme valmistelussa esillä ollutta mallia (A-B-C), joilla kirkkoherrainkokouksen osallistuminen yhteisen seurakuntatyön johtamiseen voidaan järjestää. Sääntötyöryhmän näkemyksen mukaan vaihtoehto B olisi käytännössä toimivin vaihtoehto.

Vaihtoehto B:n mukaan kirkkoherrainkokous käsittelee, ja arvioi yhteistä seurakuntatyötä vähintään kaksi kertaa vuodessa (toimintasuunnitelman sekä toimintakertomuksen yhteydessä). Käsittelyssä kirkkoherrainkokous ottaa kantaa yhteistyöhön, kehittämissuunnitelmiin sekä ajankohtaisiin tarpeisiin yhteisen seurakuntatyön vastuualueella. Raportti käsittelystä lähetetään yhteiselle kirkkoneuvostolle tiedoksi.

Yhteinen kirkkoneuvosto on kokouksessaan 22.10.2020 hyväksynyt yhteisen seurakuntatyön johtosäännön, joka korvaa yhteisen kirkkovaltuuston 9.10.2008 hyväksymän yhteisen seurakuntatyön johtosäännön.

Kirkkojärjestyksen 10 luvun 14 §:n mukaan seurakuntaneuvostolle on varattava tilaisuus antaa lausunto yhteisten työmuotojen johtosäännöstä ennen kuin yhteinen kirkkovaltuusto tekee päätöksen asiassa.

 

Liitteet

2

ysk_johtosääntö

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa