Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 10.12.2020/Pykälä 334

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

86/2020

 

334 §

Seurakuntien tunnettuustutkimukseen osallistuminen

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1.    että Helsingin seurakuntayhtymä osallistuu kirkon tunnettuus- ja mielikuvatutkimukseen alkuvuodesta 2021

2.    valtuuttaa Espoon seurakuntayhtymän hoitamaan kilpailutuksen, valitsemaan toimittajan ja allekirjoittamaan hankintasopimuksen

3.    merkitä tiedoksi, että tutkimukselle ei ole varattu määrärahaa vuoden 2021 budjetissa

4.    tarkistaa tämän pöytäkirjan pykälän välittömästi.

Käsittely

Merkittiin, että Salo ei osallistu tutkimukseen ja perustelutekstiä muutetaan tältä osin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Joukko isoja seurakuntayhtymiä toteutti syksyllä 2018 kirkon tunnettuus ja mielikuvatutkimuksen yhdessä Kirkon tutkimuskeskuksen kanssa. Kyseinen tutkimus antoi mm. vahvoja viitteitä siitä, että kirkon merkityksellisyys oli kovaa vauhtia ohentumassa erityisesti nuorten naisten parissa. Nyt kyse on tuolle selvitykselle tehtävästä seurantatutkimuksesta.

Tutkimus on syytä ajoittaa kuluvaan talveen, jotta koronapandemian vaikutukset kirkon toimintaa ja kirkkoa koskeviin mielikuviin saadaan dokumentoitua. Maine- ja mielikuvatutkimus on määritelty myös yhdeksi tiedolla johtamisen keinoista.

Alun perin yhteinen tutkimus oli tarkoitus toteuttaa jo syksyllä 2020, mutta koronapandemia viivästytti yhteishanketta. Tieto lykkääntymisestä ei ehtinyt ennen 2021 budjettikehyksen valmistumista.

Mikäli kirkkoneuvosto hyväksyy tunnettuustutkimukseen osallistumisen, tehdään määrärahasta esitys osana vuoden 2021 ensimmäistä lisätalousarviota.

Yhteishankinta on taloudellisesti yksittäistutkimusta edullisempi ja tarjoaa kattavan vertailuaineiston muiden suurten seurakuntien tilanteesta. Synergiasyistä Espoon seurakuntayhtymä kilpailuttaa 12 seurakuntatalouden ja Kirkon viestinnän yhteishankintana näiden seurakuntien tunnettuus- ja mielikuvatutkimuksen aineiston hankinnan. Tutkimus koskee väestöä seuraavilla paikkakunnilla: Espoo, Helsinki, Vantaa, Tampere, Turku, Jyväskylä, Oulu, Kuopio, Lahti, Kouvola ja Seinäjoki. Kultakin paikkakunnalta kerätään aikuisväestöä edustava, noin 500 vastaajaa käsittävä aineisto, Helsingistä kuitenkin 1000 vastaajaa. Kilpailutukseen liittyy optio seurantatutkimuksesta. Tutkimus toteutetaan suomeksi ja ruotsiksi.

Kilpailutus käynnistetään, kun hankinnan osapuolet ovat valtuuttaneet Espoon seurakuntayhtymän hoitamaan kilpailutuksen käytännön toteutuksen, valitsemaan toimittajan ja solmimaan sopimuksen toimittajan kanssa. Kirkon tutkimuskeskus vastaa aineiston analysoinnista ja raporttien laadinnasta. Hankinnan valmisteluryhmässä Helsingin edustajana on viestintäpäällikkö Kimmo Holappa.

Helsingin seurakuntayhtymän osuus vuoden 2021 tutkimuksesta on noin 12 000 euroa. Seurantatutkimuksen option käytöstä päätetään aikanaan erikseen.

Liitteet

29

Tunnettuustutkimuksen kilpailuttaminen_viranhaltijapäätös Espoon srky

30

Tarjouspyyntö_tunnettuuskysely 2021_versio 02122020

31

Palvelusopimusluonnos_seurakuntien tunnettuuskysely2021

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa