Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.05.2020/Pykälä 64

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

137/2020

 

64 §

Kirkkoherran katsaus

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Kari Kanala

Merkitään tiedoksi.

Käsittely

Kirkkoherra kertoi koronakriisin vaikutuksista.

Striimatuista jumalanpalveluksista on tullut paljon hyvää palautetta. Seurakunta järjesti jumalanpalveluksia jokaisena pääsiäisajan päivänä ja vierailijoita Facebook sivullamme oli runsaasti.  Jumalanpalvelukset striimataan edelleen toukokuun aikana. Kirkko avataan jumalanpalveluksille kesäkuun alusta alkaen rajoitusten mukaan.Iltapäiväkerhot jatkuvat 14.5. Seurakunnan rippikoululeireistä peruuntuu Porkkalan leiri juhannuksen molemmin puolin. Kaikille rippikoululaisille pyritään järjestämään viiden päivän leirijakso viimeistään syksyllä. Juhannusjuhlaa ei todennäköisesti järjestetä. Helsinki apu jatkuu siten, että toukokuussa soitetaan yli 75-vuotiaille helsinkiläisille. Työntekijöiden jaksamisesta on huolehdittu järjestelemällä kullekin vähintään neljän päivän vapaajakso. Seurakunnan valmiussuunnitelmaa on päivitetty tarpeen mukaan. Helsingin kirkkoherrojen linjaukset seurakuntatyöstä lähetetään seurakuntaneuvoston jäsenille.

 

Seurakuntaneuvoston tärkeimmät päätökset liittyvät talouteen. Taloutta sopeutetaan strategian painopisteet huomioiden.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Kirkkoherra Kari Kanala kertoo ajankohtaisista asioista, ennen muuta koronaviruksen aiheuttaman kriisin vaikutuksista seurakuntaelämään ja Paavalin työyhteisön toimintaan.

Seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 7.1.2020, että tammikuun, toukokuun ja lokakuun kokouksissa katsaukseen liitetään raportti seurakuntaneuvoston päätösten toteutumisesta. Kirkkoherra esittelee päätösten toteutumista seurakunnan strategian valossa.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa