Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.05.2020/Pykälä 63

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

137/2020

 

63 §

Paavalinkirkon äänentoiston uusiminen

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Kari Kanala

Valmisteluvaliokunta esittää, että Paavalinkirkon äänentoistoa ja teknisiä mahdollisuuksia parannetaan nykyvaatimusten mukaiseksi. Seurakuntaneuvosto esittää yhteiselle kirkkoneuvostolle, että seurakuntayhtymä varaa uusimiseen määrärahan vuodelle 2021.

Käsittely

Todettiin, että kuulovammaiset tulee huomioida uusinnassa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Paavalinkirkon äänentoisto on vuoden 2003 peruskorjauksen aikainen ja osin tekniikaltaan vanhentunut.  Äänentoistoa ohjaavassa kaapissa ei ole esimerkiksi mahdollisuutta langattomiin yhteyksiin. Äänentoiston kehittäminen edellyttää asiantuntijan vierailua ja sen päättämistä, miltä osin järjestelmää on uusittava. Kuuluvuus riippuu myös puhetekniikasta, joka ei ole korjattavissa äänentoistolla. 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa