Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 25.02.2020/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

533/2019

 

66 §

Rohkeasti yhdessä - Modigt tillsammans 2023 maalis- ja huhtikuun 2020 kuukausikysymyksistä päättäminen

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto

1)    merkitsee tiedoksi Rohkeasti yhdessä –yleisesittelydiat ja saadun palautteen kuukausikysymysehdotuksista

2)    päättää Rohkeasti yhdessä 2023 maalis- ja huhtikuun 2020 kuukausikysymyksistä

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Rohkeasti yhdessä –prosessin viestintää tukemaan on valmistunut oheinen diasarja (liite), jonka avulla hanketta voi esitellä esimerkiksi seurakunnissa.

 

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 16.1.2020, että Rohkeasti yhdessä –hanketta edistetään kevään 2020 aikana kuukausittain vaihtuvien keskusteluteemojen avulla: ”Tavoitetilan valmistelun osalta ehdotetaan määritettäväksi kuukausittain vaihtuvia teemoja, joita voidaan keskustella eri toimijoiden kokoontumisissa ja antaa näin tarvittavaa palautetta työskentelyyn.” (13 §)

 

Tavoitteena on, että keskusteluun osallistutaan niin yksittäisinä luottamushenkilöinä ja työntekijöinä kuin seurakuntaneuvostoina, työyhteisöinä ja työtiimeinä. Työntekijöiden osalta keskustelua toivotaan käytävän sekä seurakunnissa että yhteisissä palveluissa. Ensimmäiset, tammi-helmikuun kuukausiteemat (liite) lähtivät liikkeelle 20.1.2020. Vastausaikaa annettiin maaliskuun puoliväliin saakka.

 

 

Helsingin seurakuntayhtymän johtoryhmä keskusteli kokouksessaan 30.1. omasta ehdotuksestaan maalis-, huhti- ja toukokuun teemoiksi. Näiksi valikoituivat:

 

 

 

 

·         Maaliskuun teema: olemus → kysymys: Mitä tarkoitamme seurakunnalla?

·         Huhtikuun teema: tavoite → kysymys: Ehdottakaa yhdessä luodun tilannekuvan pohjalta, mitkä tavoitteet voisivat yhdistää meitä vuonna 2025?

·         Toukokuun teema ja kysymys ehdotettiin päätettäväksi tarvittaessa myöhemmin.

 

Helsingin seurakuntayhtymän johtoryhmän ehdotukset vietiin käsiteltäväksi kirkkoherrainkokoukseen 4.2.2020 ja päällikkökokoukseen 11.2.2020. Johtoryhmän ehdotuksiin ei tehty kummassakaan kokouksessa muutosehdotuksia.

 

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää lopullisista kuukausikysymyksistä.

 

Liitteet

23

Rohkeasti yhdessä -yleisesittelydiat helmikuu 2020

24

Rohkeasti yhdessä_tammi-helmikuun kysymykset

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa