Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 25.02.2020/Pykälä 65

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

13/2019

 

65 §

Vastaus Minna Havusen ja 19 muun valtuutetun allekirjoittamaan valtuustoaloitteeseen kasvisruoan osuuden lisäämisestä seurakuntayhtymän tarjoiluissa

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se merkitsee vastauksen tiedoksi ja toteaa samalla aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely

Keskustelun jälkeen esittelijä täydensi selostuksen toisen kappaleen lausetta: "Henkilöstöpalveluiden tekemän kartoituksen mukaan lihaa sisältäviä tarjoiluita on seurakuntien talolla n. 30 %, jota voidaan pitää tällä hetkellä hyvänä tasona."

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Valtuutettu Minna Havunen ja 19 muuta allekirjoittanutta on tehnyt valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Helsingin seurakuntayhtymä osallistuisi ilmastotoimiin ja vähentäisi lihan osuutta tarjoiluissaan ja lisäisi vastaavasti kasvisruuan osuutta. Aloitteessa esitetään kartoituksen tekemistä liharuokien osuudesta tarjoiluissa. 

Henkilöstöruokailusta ja seurakuntien talon ruokalan sopimuksesta vastaa hallinto-osaston henkilöstöpalvelut. Yhteinen kirkkoneuvosto ja henkilöstöpalvelut toteavat, että aloite on erittäin kannatettava. Henkilöstöpalveluiden tekemän kartoituksen mukaan lihaa sisältäviä tarjoiluita on seurakuntien talolla n. 30 %, jota voidaan pitää tällä hetkellä hyvänä tasona. Tarkoituksenamme on lisätä kasvisruoan osuutta tarjoiluissamme. Keväällä 2020 toteutettavassa ruokapalveluiden kilpailutuksessa otetaan huomioon kasvisruokapainotus. Helsingin seurakuntayhtymällä on kirkon ympäristödiplomi, jonka periaatteiden mukaan toimimme tässäkin asiassa.

Kirkon ympäristödiplomin käsikirjassa (2012) todetaan, että:

Kasvisten tuottaminen kuluttaa vähemmän energiaa ja luonnonvaroja kuin lihan tuottaminen. Lihan tuottaminen vaatii moninkertaisesti jopa kymmenen kertaa enemmän energiaa kuin kasvisten tuottaminen. Varsinkin tuoreiden kotimaisten kasvisten suosiminen on kestävän kehityksen kannalta perusteltua. Monipuolisen vilja- ja kasvispainotteisen ruokavalion kehittäminen antaa mahdollisuuden tarjota myös säännöllinen kasvisruokavaihtoehto. Myös välipaloja ja kokousten kahvituksia voidaan kehittää terveellisempään suuntaan tarjoamalla pullien ja pasteijoiden sijaan hedelmiä, marjoja tai voileipiä. Kirkon ilmasto-ohjelma suosittelee ruokavaliota, jossa lihatuotteet ovat enemmän mausteen kuin pääruoan asemassa. Rippikoulussa tulee kunnioittaa nuorten vaihtoehtoisia ruokavalioita (esim. vegetaristit ja vegaanit) ja tarjota heille laadukasta ruokaa. Laadukas kasvisruoka on monen sekaruokaa syövänkin mieleen.

 

Liitteet

22

Valtuustoaloite Minna Havunen 12.9.2019

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa