Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.12.2019 Pykälä 122


318/2019

 

122 §

Diakonian viransijaisuuden täyttäminen 2020-2021

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

Esityksen mukaan. Haastattelutyöryhmään valittiin Anne Lindell ja Irja Eskola.

 

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto myönsi lokakuun 2019 kokouksessaan virkavapaan diakoni Terhi Lahdensalolle ajalle 1.1.2020 – 31.8.2021. Kirkkoherran on yhdessä johtavan diakonin Laura Lindroosin kanssa käynnistänyt rekrytoinnin osa-aikaisen (60%) sijaisen palkkaamiseksi virkavapaan ajaksi. Osa-aikaisuusprosentti määräytyy sen perusteella, että Lahdensalon oli ennen virkavapaustietoa suunniteltu olevan Oulunkylän seurakunnan palveluksessa 60% osalta ja seurakuntayhtymän palkkaamana 40% osalta. Nyt haetaan sijaista tuon 60% viranhoidon osalta.