Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 28.03.2019 Pykälä 102


20/2018

 

102 §

Vuoden 2018 talousarvion menojen ylitykset

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi vuoden 2018 talousarvion määrärahojen ylitykset käyttötalousosaan ja investointiosaan liitteiden mukaisesti.

 

Käsittely

Merkittiin, että esityslistan asianro 15 käsiteltiin ennen esityslistan asianroa 14.

Merkittiin, että selostukseen tarkennettiin, että viestinnän ylitys koskee mediatoimitusta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Vuoden 2018 talousarvion sitovuustasot ovat liitteen mukaiset. Eräät sitovuustasoksi määritellyn osaston tai kustannuspaikan menot ovat vuonna 2018 ylittäneet menoihin varatun määrärahan. Ylityksien hyväksymisestä tulee tehdä esitys yhteiselle kirkkovaltuustolle ennen tilinpäätöksen allekirjoittamista.

Talousarvion käyttötalousosassa menot ylittyvät seuraavasti: Yhteinen kirkkovaltuusto, Mediatoimitus, Johtoryhmän käyttövarat sekä Kiinteistötoimisto. Ylitykset ovat perusteluineen Ylitysoikeudet 2018 käyttötalous-liitteessä.

Vuoden 2018 talousarvion tuloslaskelmaosan toimintakate alittaa talousarvion 1.096.091,01 euroa.

Investointiosan ylitykset perusteluineen ovat ylitysoikeudet 2018 investoinnit liitteessä.

 

Liitteet

10

Talousarvion sitovuustaso 2018

11

Ylitysoikeudet 2018 käyttötalous

12

Ylitysoikeudet 2018 Investoinnit