Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.04.2019 Pykälä 78


386/2019

 

78 §

Seurakuntaneuvoston työryhmien toiminta

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto

1.    keskustelee neuvoston työryhmien tehtävistä ja toimintatavoista.

2.    päättää työryhmille valmisteluun annettavista asioista.

3.    päättää, että kukin työryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Kirkkoherra toimii ensimmäisen kokouksen koollekutsujana

 

Päätös

Päätettiin esityksen mukaisesti.

 

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto päätti 11.3.2019, että se käy huhtikuun kokouksessa keskustelua seurakuntaneuvoston työryhmien tehtävistä ja toimintatavoista sekä päättää työryhmien puheenjohtajien nimittämisestä.

Valmistelutyöryhmä esittää, että työryhmille annetaan tehtäväksi valmistella seuraavia asioita:

Tulevaisuustyöryhmä (strategiatyöryhmä)

       Vuoteen 2022 ulottuvan toimintasuunnitelman painopisteet

       Seurakunnan tulevaisuuden mahdollisuudet ja haasteet

Taloustyöryhmä

       Taloussuunnitelman valmistelu

       Vuoden 2019 jälkimmäisen vuosipuoliskon kolehtisuunnitelman valmistelu

       Taloushallinnon vastuumatriisien päivitys

Henkilöstötyöryhmä

       Henkilöstösuunnitelman laatiminen

       Henkilöstöhallinnon vastuumatriisien päivitys

o   Rekrytointikäytänteet – rekrytointiprosessin kuvaus

Viestintätyöryhmä

       Viestintästrategian päivittäminen