Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.04.2019 Pykälä 77


397/2019

 

77 §

Seurakunnan vuoden 2020 toiminta- ja taloussuunnitelman valmisteluprosessi

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto

1.    käy alustavan keskustelun vuoden 2020 toiminta- ja taloussuunnitelman valmisteluprosessista ja aikataulusta.

2.    päättää kutsua tiimien esimiehet sekä uudet diakoniatyöntekijät mukaan seurakuntaneuvoston 16.5. kokoukseen määrittelemään vuoden 2020 toiminta- ja taloussuunnitelman painopisteet.

 

Päätös

Päätettiin esityksen mukaisesti.

 

 

 

Selostus

Valmistelutyöryhmä ehdottaa, että seurakuntaneuvosto määrittelee toukokuun (16.5.) kokouksessa vuoden 2020 toiminta- ja taloussuunnitelman suuntaviivat. Valmistelutyöryhmä ehdottaa myös, että valmisteluun kutsutaan mukaan tiimien esimiehet sekä uudet diakoniatyöntekijät, ja että työskentely toteutetaan niin sanottua Learning cafe -yhteistoimintamenetelmää apuna käyttäen.

Vuoden 2020 toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelun aikataulu Helsingin seurakuntayhtymässä:

9.5.2019 YKN YKN päättää seurakuntien talouden vuoden 2020 kehyksestä (toiminta- ja tilamäärärahat).

13.9.2019 YKN Seurakuntien taloussuunnitelman viimeinen jättöpäivä.

10.10.2019(?) YKN Esitys vuoden 2020 toiminta- ja taloussuunnitelmaksi

28.11.2019 YKN Seurakuntaneuvostojen lausuntojen käsittely

12.12.2019 YKV Talousarvion ja toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen