Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.12.2019 Pykälä 127


266/2019

 

127 §

Suntion viran aukijulistaminen

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää

-       julistaa haettavaksi Malmin seurakunnan suntion viran,

-       todeta, että virka sijoittuu vaativuusryhmään 401 ja siinä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Malmin seurakunnassa on tällä hetkellä virassa 16 suntiota: viisi eteläisellä alueella, neljä pohjoisella ja seitsemän keskisellä alueella. Kuluneen puolen vuoden aikana kaksi suntiota on irtisanoutunut viroistaan. Tilanne on siten hieman yllättäen muuttunut ratkaisevasti tiukemmaksi työvoiman riittämisen suhteen. Nykyisellä suntiomäärällä työn suunnittelussa joudutaan jatkuvasti turvautumaan tarvittaessa töihin kutsuttaviin suntioihin, mikä on sikäli haastavaa, että koskaan ei ole takeita siitä, että joku heistä pääsee aina tarvittaessa paikalle.

Suntion viran hakuprosessi toteutettaisiin keväällä 2020.