Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.12.2019 Pykälä 126


266/2019

 

126 §

Kanttorin viran täyttö

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää

1) valita laajaa korkeakoulututkintoa edellyttävään kanttorin virkaan musiikin maisteri Mari Torri-Tuomisen,

2) todeta, että viran palkkaus sijoittuu vaativuusryhmään 602,

3) todeta, että virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa

4) että viran aloituspäivämäärän sopii johtava kanttori Kaisu Rauhamaa Mari Torri-Tuomisen kanssa erikseen.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 7.5.2019 julistaa haettavaksi laajaa korkeakoulututkintoa edellyttävän kanttorin viran. Laajaa korkeakoulututkintoa edellyttävä A-kanttorin virka oli haettavana KirkkoHR:ssä 2.-27.10.2019. Hakuilmoitus on liitteenä. Määräaikaan mennessä saapui 5 hakemusta. Kaikki hakijat olivat kelpoisia kyseiseen virkaan.

Haastattelut pidettiin 22.11. Haastatteluihin kutsuttiin musiikin maisterit Anna Pöyhönen, Mari Torri-Tuominen ja Matti Turunen, jotka katsottiin hakemusten perusteella virkaan sopivimmiksi ja musiikillisesti monipuolisimmiksi.

Haastattelutyöryhmä päätyi yksimielisesti esittämään, että virkaan valitaan Mari Torri-Tuominen. Hänellä on pisin ja vahvin työkokemus kanttorin työstä ja myös laajemmin koko kirkon musiikkityöstä. Hänellä on pitkä kokemus eri-ikäisille suunnattujen musiikkiryhmien ohjaamisesta ja rytmimusiikin käytöstä seurakunnan musiikkityössä. Pitkäaikaisissa virkapaikoissaan pääkaupunkiseudulla hän on kehittänyt jumalanpalvelusmusiikkia usean vuoden ajan. Mari Torri-Tuominen on myös työstänyt ja toimittanut kirkossa käytettävää musiikkimateriaalia, mistä käy ilmi hyvä organisointikyky, laaja verkostoituminen sekä kehittävä työote. Hänen nykyisessä työssään kouluttajana korostuvat hyvät kommunikointi- ja yhteistyötaidot sekä kyky asettua uusiin tilanteisiin ja erilaisiin toimintaympäristöihin

Liitteet

8

Kanttori Yhteenvetolista - Ei-julkinen Muodostaa henkilörekisterin Ei-julkinen JulkL 13 § 2

9

Hakemus Pöyhönen - Osittain salainen 24.1 § 32

10

Hakemus Torri-Tuominen - Osittain salainen JulkL 24.1 § 32

11

Hakemus Turunen - Osittain salainen JulkL 24.1. § 32

12

Kanttorin hakuilmoitus 2.-27.10.2019

13

A-kanttorin viranhakijoiden vertailu - Salainen JulkL 24.1 § 29