Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.05.2019 Pykälä 51


480/2019

 

51 §

Pakilan seurakunnan työhyvinvointikysely

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän työntekijöille tehtiin työhyvinvointikysely. Kysely toteutettiin helmi-maaliskuussa 2019 ja tulokset julkistettiin huhtikuussa 2019.

Pakilan seurakunnan työhyvinvointikyselyn tuloksissa oli näkyvissä edellisen työhyvinvointikyselyn (2015) kehittämiskohteiden edistyminen: viestintä ja tiedonkulku, toiminnan ketteryys sekä perehdyttäminen olivat saaneet paremmat arvosanat kuin edellisessä kyselyssä.

Pakilan seurakunnan työhyvinvointi on kyselyn mukaan hyvä. Työntekijöiden vastausaktiivisuus oli hyvin korkea. Kyselyn arvosanat olivat verrattuna muihin Helsingin seurakuntiin joko yhtä hyvät tai paremmat.

Kyselyn tuloksia on käsitelty työnyhteisön kanssa huhtikuussa työyhteisöpäivässä ja siitä nousevat kehittämiskohteet tulevat työstettäväksi toukokuun työyhteisöpäivässä.