Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 14.03.2019 Pykälä 27



40/2019

 

 

 

 

27 §

Helsingin seurakuntayhtymän jäsenmäärän muutokset 2018

 

Päätösehdotus

 

Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee vuoden 2018 väestömuutokset tiedoksi.

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin 2 puheenvuoroa.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 28.2.2019 62 §

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto merkitsee vuoden 2018 väestömuutokset tiedoksi ja saattaa ne tiedoksi yhteiselle kirkkovaltuustolle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Keskusrekisterin laatima Helsingin seurakuntien jäsentietojen vuositilasto 2018 on julkaistu. Vuositilastoon on koottu keskeisimmät tiedot jäsenmäärään vaikuttavista tekijöistä, kuten muuttoliikkeestä, kirkkoon liittyneistä ja kirkosta eronneista, läsnä olevaan ja poissa olevaan väestöön siirtyneistä sekä kastetuista ja kuolleista.

 

Seurakuntayhtymän jäsenmäärä (läsnä oleva väestö) väheni vuoden 2018 aikana 342 214 jäsenestä 337 955 jäseneen eli yhteensä 4 259 henkilöllä. Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan Helsingissä oli 31.12.2018 yhteensä 650 056 asukasta. Helsingin asukkaista kuului näin ollen 52,0 prosenttia Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Edellisen vuoden lopussa Helsingissä kirkkoon kuului 53,1 % helsinkiläisistä.

Kirkosta eronneiden lukumäärä kasvoi edellisvuodesta: kirkosta erosi Helsingin seurakunnissa 6 441 jäsentä vuonna 2017 ja 6 987 jäsentä vuonna 2018. Kirkkoon liittyneiden lukumäärä pysyi edellisvuoden tasolla: liittyneitä oli 1 825 henkilöä vuonna 2017 ja 1 834 henkilöä vuonna 2018.

Uudessa vuositilastossa on parannettu kastettujen lasten lukumäärien raportointia siten, että kaikki alle 1-vuotiaina kastetut lapset näkyvät myös tilastossa kasteina. Aiemmin osa alle 1-vuotiaiden kasteista laskettiin kirkkoon liittyneiden lukumääriin. Aiemmin osa alle 1-vuotiaiden kasteista laskettiin kirkkoon liittyneiden lukumääriin. Kastettujen lasten lukumäärä laski vuoden 2018 aikana 8,5 %. Vuonna 2017 kastettuja alle 1-vuotiaita lapsia oli yhteensä 3 075 ja vuonna 2018 yhteensä 2 814.

Kotimaan muuttoliike (Helsinkiin - Helsingistä) lisäsi seurakuntien jäsenmäärää 2 710 henkilöllä vuonna 2017 ja 2 028 henkilöllä vuonna 2018. Ulkomaan vakinaisten muuttojen vaikutus (Siirrot läsnä olevaan väestöön - siirrot poissa olevaan väestöön) oli jäsenmäärää vähentävä: 378 henkilöllä vuonna 2017 ja 327 henkilöllä vuonna 2018.

Liitteet

2

Jäsentietojen vuositilasto 2018 hsrky