Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.02.2021/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


425/2021

 

38 §

Rippikoulusuunnitelma 2021

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto hyväksyy Roihuvuoren seurakunnan rippikoulun paikallissuunnitelman 2021-2023 sekä suunnitelman rippikoulujen lähijaksoista vuonna 2021.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Kirkon valtakunnallinen rippikoulusuunnitelma "Suuri ihme" (RKS 2017) velvoittaa jokaista seurakuntaa uudistamaan rippikoulun ohjesäännön ja laatimaan rippikoulun paikallissuunnitelman. Rippikoulusuunnitelmassa tavoitteeksi asetetaan nuoren kokonaisvaltaisen kasvun tukeminen. Sisällöllisen perusrakenteen rippikoululle antaa edelleen kirkkomme Katekismus. Suuri Ihme- rippikoulusuunnitelman keskeisenä lähtökohtana on se, että nuoret tulevat kuulluiksi, ovat osallisia ja saavat vaikuttaa omaan rippikouluunsa. Nuoren elämänkysymykset saatetaan rippikoulun aikana vuoropuheluun kirkon uskonsisällön kanssa.

 

Suurimmat muutokset uudessa rippikoulusuunnitelmassa verrattuna aikaisempaan (Elämä- Usko – Rukous Rippikoulusuunnitelma 2001) ovat

 

·         Nuorten aikaisempaa vahvempi osallisuus rippikoulun suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.

·         Rippikoulun opettajien roolin muuttuminen tietoa jakavasta opettajasta hengellisen ohjaajan ja vierellä kulkijan rooliin.

·         Toimintaympäristön nopean muutoksen huomioon ottaminen.

·         Opetuksen ilmiölähtöisyys, joka rakentaa yhteyttä koulun perusopetukseen.

·         Spiritualiteetin entistä vahvempi läpäisevyys: rippikoulu on rukouksen koulu, ehtoolliskoulu ja konfirmaatiokoulu.

·         Sillan rakentaminen rippikoulun jälkeiseen elämään seurakunnassa.

Seurakuntaneuvosto hyväksyy vuosittain rippikoulun paikallissuunnitelman. Rippikoulukoordinoinnista vastaava pastori Essi Lyytinen on laatinut seurakunnan rippikoulun vuosisuunnitelman 2021 (liite 9) sekä suunnitelma rippikouluista, niiden lähijaksoista ja vastuutyöntekijöistä:

 

1.    Pyhä 2021 (hiihtolomalla Laajarannassa, toinen lähijakso huhtikuussa)

·         opettajat: Essi Lyytinen, Remo Ronkainen

2.    Cityripari 7.-11. & 14.-18.6.2021

·         opettajat: Anja Nurminen, Taini Nurmesviita

3.    Kellokoski 1 7.-14.6.2021

·         opettajat: kesäpappi, Margit Pulkkinen, Marika Pulkkinen

4.    Lapin ripari 24.6.-1.7.2021

·         opettajat: Essi Lyytinen, Margit Pulkkinen, Pauli Syrjö

5.    English ripari 28.6.-5.7.2021

·         opettajat: Kristian Willis, Marko Anttila, Mari Johnson

6.    Korpirauha 12.-19.7.2021

·         opettajat: Emriikka Salonen, Tomi Vuorisalo

7.    Kellokoski 2 26.7.-2.8.2021

·         opettajat: Remo Ronkainen, Marika Pulkkinen, Tuuli Malve

8.    Pilistvere 2.-9.8.2021

·         opettajat: myöhemmin nimettävä pappi, Taini Nurmesviita, Alex Anttila, Saila Lavonen

 

Liitteet

7

Liite 9 Rippikoulun paikallissuunnitelma 2021

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa