Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.06.2022/Pykälä 67

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

438/2021

 

67 §

Nuorisotyön diakoniaprojekti Vierelläsi

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi

Käsittely

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

"Vierelläsi" on nuorisotyön kaksivuotinen diakoniaprojekti 2023-2024, jonka tavoitteena on tukea noin 15-29-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia henkisessä ja hengellisessä jaksamisessa. Nuoret ja nuoret aikuiset tarvitsevat lähelleen turvallisen aikuisen, jolla on aikaa kuunnella, olla läsnä ja rakentaa yhdessä nuorten ja nuorten aikuisten kanssa toivon yhteisöä Agricolan kirkolla.

Koronapandemia on vaikuttanut vahvasti kaikkiin lapsiin ja nuoriin. Erityisen paljon vaikutuksia on ollut toisen asteen opiskelijoissa (lukio ja ammattikoulu). Nuorille on ollut tosi raskasta opiskella ja jopa aloittaa opintoja etänä. Yksinäisyys, epävarmuus ja mielenterveyspalveluiden ruuhkautuminen on koetellut nuoria niin toisella asteella kuin yläasteellakin. Myös monilla nuorilla aikuisilla on ollut ja on edelleen isoja haasteita selviytyä arjesta, kun tavanomaiset tukiverkostot eivät toimi hyvin tai puuttuvat kokonaan. Pandemian vaikutuksia on yritetty paikata nuorisotyössämme jo nyt ja olemme panostaneet yhteisönrakentamiseen.

Sota Ukrainassa ja sodan pelko on entisestään lisännyt ahdistusta ja toivottomuutta. Nuorten mielenterveysoireilu on lisääntynyt ja psyykkinen hyvinvointi on heikentynyt.

Keski-Helsingin diakoniasäätiö ja Vanhan kirkon tuki ovat myöntäneet avustuksen projektin pilotointiin 1.9.-31.12.2022. Varsinaiseen projektiin haemme tukea Helsingin seurakuntayhtymältä sekä lisäksi tarvittaessa edellä mainituilta tukijoilta.

Projektityöntekijällä on aikaa kuunnella ja keskustella nuorten ja nuorten aikuisten kanssa. Keskustelutapaamisten lisäksi projektityöntekijä käynnistää musiikkitoimintaa, kuten laulunkirjoitusta, kitarakerhoa ja bänditoimintaa. Taiteellinen toiminta edistää elämään tyytyväisyyttä, vähentää ahdistusta, tukee nuoren kykyä muodostaa positiivisia suhteita ja rohkaisee tiiviimmin yhteisölliseen toimintaan.

Projektin työntekijäksi on kutsuttu Aarni Laulu (ent. Seppälä). Hän on nuorille ja nuorille aikuisille tuttu Agricolamessusta sekä nuorisotyön sijaisuuksista. Diakoniaprojektin nopean käynnistymisen ja tulosten saavuttamisen kannalta on tärkeää, että tehtävässä työskentelee tuttu työntekijä, jolla on jo luottamus nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa.

Taustatietoja:

Nuorisotiimin vastuulla seurakunnassamme on 7-28-vuotiaat, joiden osuus seurakunnan jäsenistä on 29,4% (seurakunnan kuukausiraportti 03.2022). Oman seurakunnan jäsenten ja alueella

asuvien lisäksi toimintamme kokoaa nuoria ja nuoria aikuisia muualta Helsingistä ja pääkaupunkiseudulta.

Nuorisotyönohjaajia on kolme eli 4,5% seurakunnan työntekijöistä (Seurakunnan kuukausiraportti 03.2022). Koko Helsingin seurakuntayhtymässä nuorisotyönohjaajien osuus kaikista työntekijöistä on 8% (Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstökertomus 2020).

Helsingin kaupungin järjestämä nuorten toiminta asukastalo Betaniassa päättyi keväällä 2021 ja siirtyi Oodiin syksystä 2021 alkaen. Se lisännyt tarvetta seurakunnan järjestämälle nuorisotyölle.

Nuorten hyvinvointi heikentynyt koko koronakriisin ajan:

Nuorten hyvinvointi on heikentynyt koko koronakriisin ajan – “Viimeistään nyt kaikkien suomalaisten on syytä huolestua” - Allianssi (nuorisoala.fi)

Taiteen ja kulttuurin vaikutukset sosiaaliseen hyvinvointiin:

https://media.sitra.fi/2017/11/21095355/Taiteen-ja-kulttuurin-vaikutukset-sosiaaliseen-hyvinvointiin-tietokortti.pdf

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa