Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.05.2022/Pykälä 65

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

50/2022

 

65 §

Palveluiden kuvaus Kallion seurakunnassa - Diakonian palvelukuvaus

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Riikka Reina

Merkitään käyty keskustelu tiedoksi.

Käsittely

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymässä on kuvattu palveluja erityisellä excel-pohjaisella tavalla. Palveluiden kuvaamisen tavoitteena on tunnistaa ja nimetä Helsingin seurakuntayhtymän yhteisten palvelujen ja seurakuntien tuottamat palvelut. Palveluilla viitataan kaikkeen siihen työhön, jota Helsingin seurakuntayhtymässä (seurakunnissa ja yhteisissä palveluissa) tehdään. Palvelut voidaan jakaa kahteen ryhmään: ulkoisiin helsinkiläisille tuotettaviin ydinpalveluihin ja sisäisiin toimintaa mahdollistaviin tukipalveluihin.

Seurakunnan omien palveluiden kuvaaminen on työkalu seurakunnan omaan käyttöön ja johtamiseen. Sen kautta seurakuntien on mahdollista tietää, mitä työtä tehdään ja kuinka paljon resursseja (henkilötyöpäiviä / -vuosia) työhön kuluu. Tällöin kukin seurakunta voi itse arvioida tuottamiensa palveluidensa / tehtäviensä tärkeyttä ja päättää, mihin satsataan ja mistä tarvittaessa luovutaan tai vähennetään. Palvelukuvaus tarjoaa myös hyvän strategisen johtamisen työkalun seurakuntaneuvostoille.

Seurakuntien ja yhteisten palveluiden palvelukuvausten pohjalta kootaan Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen palvelukartta. Se tarjoaa kokonaiskuvan kaikesta Helsingin seurakuntayhtymässä seurakuntalaisten kanssa tehtävästä työstä ja siitä, missä tuota työtä tehdään. Seurakunnat voivat myöhemmin päivittää ja täydentää antamiaan tietoja. Yhteiseen palvelukarttaan ei tarvita seurakunta- / yksikkökohtaisia tietoja palveluille kohdistetuista henkilötyöpäivistä.

Yhteisen palvelukartan kokoamista varten tarvitaan kustakin seurakunnasta seuraavat tiedot: palvelun nimi, palvelun tarkempi kuvaus (tämä voi olla lyhyestikin) sekä kenelle palvelu on tarkoitettu.

Kallion seurakunnan palvelukuvaukset ovat osin vielä kesken. Kokouksessa pyynnöstä esitellään diakonian tekemä palvelukuvaus diakonian ydinpalveluista sekä Waste and Feast -palveluista. Asiaa esittelevät johtava diakoniatyöntekijä Anne Mäki-Kokkila ja johtava pappi Visa Viljamaa. Muita keskusteluun tuotavia palvelukuvauksia ovat suntioiden palvelukuvaukset.

Liitteet

1

Kallion srk diakonia

2

Kallion seurakunta W&F palvelukuvaus

3

Palveluiden kuvaus_suntiot_Kallion srk

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa