Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 07.04.2022/Pykälä 161

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

209/2022

161 §

Yhteisten palveluiden neuvottelukuntien perustaminen

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää:

  1. kokeilla neuvottelukuntamallia yhteisissä palveluissa valtuustokauden loppuun eli 31.12.2022 saakka.

 

  1. perustaa viisi neuvottelukuntaa: hallinto-osaston neuvottelukunnan, kiinteistöosaston neuvottelukunnan, henkilöstöpalveluiden neuvottelukunnan, yhteisen seurakuntatyön neuvottelukunnan sekä yhtymän johtajan neuvottelukunnan.

 

  1. määritellä neuvottelukuntien tehtävät seuraavasti:


Neuvottelukuntien tehtävänä on

-        seurata Rohkeasti yhdessä –tavoitteiden toteutumista

-        seurata osaston / yhtymän johtajan apuna niiden hallintatoimenpiteiden toteutumista, joilla pyritään ehkäisemään Helsingin seurakuntayhtymän tunnistettuja riskejä

-        mahdollistaa lähetekeskustelun käyminen valmistelussa olevista asioista

-        raportoida yhteiselle kirkkoneuvostolle suullisesti toiminnastaan

 

  1. valita kuhunkin neuvottelukuntaan neljä jäsentä seuraavasti:
    1. hallinto-osaston neuvottelukunta: Otto Lehtipuu, Anna Saurama, Pertti Sundberg ja Juha Silander
    2. kiinteistöosaston neuvottelukunta: Esa Ahonen, Riitta Asikanius, Risto Harju, Martina Harms-Aalto, Jukka Pakarinen ja Osmo Rasimus
    3. henkilöstöpalveluiden neuvottelukunta: Rakel Hiltunen, Anni Järvilehto, Rolf Steffansson, Wiking Vuori ja Riitta Kajander
    4. yhteisen seurakuntatyön neuvottelukunta: Martina Harms-Aalto, Kristiina Kartano, Ami Lainela, Tuula Pontela ja Stefan Forsén
    5. yhtymän johtajan neuvottelukunta: Riitta Asikanius, Hanna Mithiku, Jukka Pakarinen, Christoffer Perret ja Juha Rintamäki

 

  1. , että kukin neuvottelukunta valitsee puheenjohtajan keskuudestaan. Osaston / yhtymän johtaja voi halutessaan nimetä neuvottelukunnalle erillisen sihteerin ja/tai valmistelijan. Neuvottelukuntien kokouksista laaditaan muistio. Neuvottelukunnat voivat halutessaan kuulla asiantuntijoita.

 

  1. todeta, että neuvottelukunnat kokoontuvat tarvittaessa, osaston / yhtymän johtajan kutsusta.

Käsittely

Esittelijä muutti esitystään seuraavasti:

 

Päätösehdotuksen 3 kohdan viimeinen virke "raportoida yhteiselle kirkkoneuvostolle suullisesti toiminnastaan" poistetaan ja lisätään 3 kohdan viimeiseksi virkkeeksi ja ranskalaiseksi viivaksi "toimittaa neuvottelukunnan kokouksista laadittavat muistiot yhteiselle kirkkoneuvostolle.

 

Päätösehdotus kohta 4 d muutetaan seuraavasti:

yhteisen seurakuntatyön neuvottelukunta:  Martina Harms-Aalto, Kristiina Kartano, Ami Lainela, Tuula Pontela / Samuel Kopperoinen ja Stefan Forsén.

Päätös

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää:

  1. kokeilla neuvottelukuntamallia yhteisissä palveluissa valtuustokauden loppuun eli 31.12.2022 saakka.

 

  1. perustaa viisi neuvottelukuntaa: hallinto-osaston neuvottelukunnan, kiinteistöosaston neuvottelukunnan, henkilöstöpalveluiden neuvottelukunnan, yhteisen seurakuntatyön neuvottelukunnan sekä yhtymän johtajan neuvottelukunnan.

 

  1. määritellä neuvottelukuntien tehtävät seuraavasti:


Neuvottelukuntien tehtävänä on

-        seurata Rohkeasti yhdessä –tavoitteiden toteutumista

-        seurata osaston / yhtymän johtajan apuna niiden hallintatoimenpiteiden toteutumista, joilla pyritään ehkäisemään Helsingin seurakuntayhtymän tunnistettuja riskejä

-        mahdollistaa lähetekeskustelun käyminen valmistelussa olevista asioista

-        toimittaa neuvottelukunnan kokouksista laadittavat muistiot yhteiselle kirkkoneuvostolle

 

  1. valita kuhunkin neuvottelukuntaan neljä jäsentä seuraavasti:
    1. hallinto-osaston neuvottelukunta: Otto Lehtipuu, Anna Saurama, Pertti Sundberg ja Juha Silander
    2. kiinteistöosaston neuvottelukunta: Esa Ahonen, Riitta Asikanius, Risto Harju, Martina Harms-Aalto, Jukka Pakarinen ja Osmo Rasimus
    3. henkilöstöpalveluiden neuvottelukunta: Rakel Hiltunen, Anni Järvilehto, Rolf Steffansson, Wiking Vuori ja Riitta Kajander
    4. yhteisen seurakuntatyön neuvottelukunta: Martina Harms-Aalto, Kristiina Kartano, Ami Lainela, Tuula Pontela / Samuel Kopperoinen ja Stefan Forsén
    5. yhtymän johtajan neuvottelukunta: Riitta Asikanius, Hanna Mithiku, Jukka Pakarinen, Christoffer Perret ja Juha Rintamäki

 

  1. , että kukin neuvottelukunta valitsee puheenjohtajan keskuudestaan. Osaston / yhtymän johtaja voi halutessaan nimetä neuvottelukunnalle erillisen sihteerin ja/tai valmistelijan. Neuvottelukuntien kokouksista laaditaan muistio. Neuvottelukunnat voivat halutessaan kuulla asiantuntijoita.

 

  1. todeta, että neuvottelukunnat kokoontuvat tarvittaessa, osaston / yhtymän johtajan kutsusta.

 

Selostus

Johtamisjärjestelmän uudistamisen työryhmä on pohtinut erilaisia keinoja yhteisen kirkkoneuvoston asialistan keventämiseen sekä keskustelun mahdollistamiseen strategisista painopisteistä ennen varsinaista päätöksentekoa. Edelleen tavoitteena voisi olla myös osastojen johtajien tukeminen ja sparraaminen tiettyjen keskeisten asioiden valmistelussa, jotka päätyvät aikanaan yhteisen kirkkoneuvoston päätettäviksi. Yhdeksi ratkaisuksi tähän on ehdotettu niin sanotun johtokuntamallin käyttöönottoa.

Varsinaiseen johtokuntamalliin siirtyminen edellyttää laajempaa valmistelua ja myös erillisiä sääntömuutoksia esimerkiksi delegointisäännösten osalta. Ennen tämänkaltaisen valmistelun käynnistämistä tulee olla yksityiskohtaisesti ratkaistuna, missä asioissa päätösvaltaa tulisi mahdollisesti siirtää yhteiseltä kirkkoneuvostolta perustettaville johtokunnille ja/tai virkamiehille.

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajiston kanssa käydyissä keskusteluissa on noussut esiin ajatus, että ennen mahdollista johtokuntamallin käyttöönottoa voitaisiin siirtymävaiheessa joka tapauksessa toteuttaa kokeilu, jolla mahdollistettaisiin strateginen keskustelu osastojen keskeisistä painopisteistä. Tämä voidaan toteuttaa perustamalla jokaiselle yhteisten palveluiden osastolle oma neuvottelukunta, jonka osaston johtaja kutsuu koolle tarvittaessa (alustavasti noin 1-3 kuukauden välein, kunkin osaston tarpeista riippuen). Vastaava neuvottelukunta perustettaisiin myös yhtymän johtajan työn tueksi. Osaston johtaja (yhtymän johtajan neuvottelukunnan osalta yhtymän johtaja) nimeää neuvottelukuntaan sihteerin, joka pitää neuvottelukunnan kokouksista muistiota. Neuvottelukunnan kokouksista maksetaan kokouspalkkiosäännön mukainen palkkio. Neuvottelukunnan jäsenet valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan.

Neuvottelukuntien tehtävinä olisi 1) seurata Rohkeasti yhdessä –tavoitteiden toteutumista, 2) seurata osaston johtajan apuna niiden hallintatoimenpiteiden toteutumista, joilla pyritään ehkäisemään Helsingin seurakuntayhtymän tunnistettuja riskejä, 3) mahdollistaa lähetekeskustelun käyminen valmistelussa olevista asioista ja 4) raportoida yhteiselle kirkkoneuvostolle suullisesti toiminnastaan.

Selvyyden vuoksi todetaan, että neuvottelukuntien perustamisella ei ole tarkoitus muuttaa valmisteluun tai päätöksentekoon liittyviä vastuita ja rooleja.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa