Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 28.04.2022/Pykälä 48

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

551/2020

 

48 §

Oulunkylän asuinrakennushankkeesta luopuminen

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkovaltuusto päättää, että Helsingin seurakuntayhtymä luopuu Oulunkylän asuinrakennushankkeen omasta rakennuttamisesta tontille 28140/12

 

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin 5 puheenvuoroa.

 

Valtuutettu Kopperoinen valtuutettu Ali-Löytyn kannattamana teki näin kuuluvan ponsiesityksen:

 

"Yhteinen kirkkovaltuusto päättää, että samalla kun se päättää kokouksessaan 28.4. asialistan kohdassa numero 8 luopua Oulunkylään suunnitellusta asuntohankkeesta, velvoittaa yhteisen kirkkoneuvoston selvittämään, millä tavalla seurakuntayhtymä voisi hyödyntää vuokra-asuntojen tuotantoon tarkoitettuja valtion korkotukilainoja ja avustuksia, sekä tuomaan asiaa koskevan selvityksen yhteisen kirkkovaltuuston käsiteltäväksi. Tarkasteltavia näkökulmia tulisi olla

-Voidaanko yhtymän omistamia asuntoja hyödyntää työntekijöiden rekrytoinnissa,

-Asuntojen omistaminen osana yhtymän omaa sijoitustoimintaa pitkällä aikavälillä

-Asuinrakennusten yhteisten tilojen hyödynnettävyys osana

seurakunnallista toimintaa.

-Vuokra-asuntojen omistaminen ja kehittäminen osana kirkon

maaomaisuuden kehittämistä erityisesti siltä osin, kuin kysymyksessä on täydennysrakentaminen kirkkojen yhteyteen tai kirkkojen tonteille.”

 

Puheenjohtaja päätti keskustelun ja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne jotka kannattavat Kopperoisen tekemää pontta äänestävät Jaa ja ne jotka eivät kannata pontta äänestävät Ei.

Puheenjohtaja ilmoitti äänestyksen tuloksen: jaa -ääniä 27, ei -ääniä 27, poissa 37. Äänten mentyä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisi. Puheenjohtaja oli äänestänyt Jaa joten ponsi hyväksyttiin.

Valtuutettu Kopperoisen ponsi hyväksyttiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 24.3.2022 141 §

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1.                     esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Helsingin seurakuntayhtymä luopuu Oulunkylän asuinrakennushankkeen omasta rakennuttamisesta tontille 28140/12

2.                     valtuuttaa kiinteistöjohtajan tiedustelemaan ja mahdollisesti sopimaan kaupungin kanssa vuokraoikeuden siirtämisestä tai perustettavan yhtiön myymisestä kolmannelle taholle

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän tarkoituksena on ollut rakennuttaa Oulunkylään osoitteeseen Teininrinne 3 (tontti 28140/12) IV/V-kerroksinen sijoituskiinteistö, pääasiallisesti yhtymän työsuhdeasunnoiksi. Kaavatontti 28140/12 on varattu Helsingin seurakuntayhtymälle kaupunginhallituksen päätöksellä 10.8.2020, 415 § ja se on pinta-alaltaan n.1399 m² ja rakennusoikeutta tontilla on 1650+50 kem2. Tontista on solmittu Helsingin kaupungin kanssa lyhytaikainen vuokrasopimus rakennusluvan hakemista varten. Vuokrasopimus päättyy 30.11.2022.

Yhteinen kirkkovaltuusto on kokouksessaan 10.6.2021 §62 hyväksynyt hankesuunnitelman ja enimmäiskustannusarvion sekä hankkeen etenemisen. Kiinteistöosasto on valtuuston päätöksen jälkeen jatkanut hankkeen suunnittelemista sekä laatinut tuottolaskelmia. Tuottolaskelmien mukaan hanke ei täytä Helsingin seurakuntayhtymän tuottovaatimuksia. Mm. tontin vuokrataso on suunnittelun aikana noussut huomattavasti. Tämän perusteella kiinteistöosasto katsoo, että on taloudellisesti järkevää luopua asuinrakennuksen rakentamisesta Oulunkylään tontille 28140/12.

Liitteet

7

Oulunkylä 11 2021 Koonti (ei julkinen JulkL 6 § 2 kohta)

8

Tehokkuuslukuvertailu lukuina ja prosentteina  28022022 (ei
julkinen JulkL 6 § 2 kohta)

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa