Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 52

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

56/2022

 

52 §

Rohkeasti yhdessä -kuulumiset

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Virpi Koskinen

Merkitään tiedoksi.

Käsittely

Srkn keskusteli Rohkeasti yhdessä -ohjelmasta.  Asioiden etenemiseksi olisi tärkeää, että seurakunnissa olisi selkeät yhteiset linjaukset, pelisäännöt ja toimintamallit.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Riikka Myllys on koonnut Rohkeasti yhdessä –kuulumisista liitteenä olevan ohjelman.

Helsingin seurakuntayhtymän yhteisiä palveluita koskevat tuotannollistaloudelliset yhteistoimintaneuvottelut käynnistyivät 26.4.2022 yhteistyötoimikunnan kokouksella. 

Kokouksessa sovittiin neuvotteluiden aikataulu ja neuvotteluiden eteneminen. Tavoitteena on saada neuvottelut päätökseen 30.6.2022 mennessä. Yhteistoimintaneuvotteluita käydään 6.5., 16.5., 31.5., 10.6., 21.-22.6. ja varalla 27.6.-1.7.2022. 

Kokouksessa keskusteltiin neuvotteluiden perusteista; taloudellisesta tilanteesta ja taloudellisten muutosten tarpeesta sekä toimintaympäristön muutoksesta ja toiminnallisten muutosten tarpeesta.  

Tässä vaiheessa on epäselvää, miten yhteistoimintaneuvotteluiden päätökset vaikuttavat mm. Rohkeasti yhdessä –prosesseihin.

 

Liitteet

13

Rohkeasti yhdessä -ohjelma, toukokuu 2022

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa