Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 01.03.2022/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

345/2021

 

32 §

Alueviestijän työsuhteen jatkaminen

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Kari Kanala

Paavalin seurakunta on edelleen mukana alueviestijäkokeilussa uuden aikataulun mukaisesti 31.12.2022 saakka.

Käsittely

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Kallion, Paavalin ja Tuomiokirkkoseurakunnan yhteinen alueviestijä –kokeilu alkoi maaliskuussa 2020. Sen oli määrä kestää puolitoista vuotta, mikä on seurakuntayhtymän johtoryhmän linjaama testausaika. Tehtävää hoiti vuonna 2020 Rebekka Naatus ja hänen siirryttyään Kallion seurakunnan viestintäpäälliköksi vuoden 2021 alusta tehtävässä aloitti määräaikaisena 1.1.2021-30.6.2022 Karoliina Henriksson.

Budjetoinnin yms. suunnittelun kannalta on tarkoituksenmukaista synkronoida päätökset alueviestijöistä muiden rovastikuntien kanssa, joten Henrikssonin määräaikaisuutta ehdotetaan jatkettavaksi vuoden 2022 loppuun.

Yhteinen viestintä maksaa 40 % alueviestijän palkkakustannuksista. Henkilö kuuluu yhtymän henkilöstöön. Seurakunta on varautunut budjetissa alueviestijäkokeilun jatkoon vuoden 2022 loppuun asti.

Yhtymän johtoryhmä on osaltaan sitoutunut ja antanut luvan määräaikaisuuden jatkamiselle edellyttäen, että mukana olevat seurakunnat tekevät vastaavan päätöksen.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa