Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 02.02.2022/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

110/2022

 

7 §

Vuoden 2021 tilastot ja toimintakertomus

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto hyväksyy toimintakertomuksen ja tilastot vuodelta 2021

Käsittely

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto hyväksyi toimintakertomuksen ja tilastot vuodelta 2021.

 

 

 

Selostus

Vuoden 2021 tilastoja ja toimintakertomusta on käsitelty Vartiokylän seurakunnan johtotiimissä ja työntekijäkokouksessa.

Toimintakertomus malli on Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen malli. Seurakuntien toimintakertomuksista toimitetaan yksi yhteinen seurakuntien toimintakertomus seurakuntayhtymän tilinpäätöskirjaan.

Vuoden 2021 tilastot ovat tänäkin vuonna poikkeukselliset. Osan vuodesta kokoava toiminta ei ollut sallittua, ainoastaan koululaisten ip-kerho on toiminut lähes koko vuoden normaalisti.
Jumalanpalveluksia on toteutettu verkon välityksellä ja normaalilla tavalla, joissa osallistujien määrää on rajattu. Osallistujamäärän tilastointi on verkon välityksellä tapahtuvissa ollut hankalaa.

Erityyppisiä jumalanpalveluksia toteutettiin 110 kpl, niitä toteutettiin Vartiokylässä, Puotilassa, Matteuksenkirkolla ja verkon välityksellä sekä kirkkojen pihoilla. Livetilaisuuksiin osallistui 3326 henkilöä ja verkonvälityksellä 785 henkilöä.

Molemmissa kirkoissa toimitettiin yhteensä 221 kirkollista toimitusta.

Erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa kohdattiin lähes 11000 henkilöä.

 



Leireistä pystyttiin järjestämään rippikoululeirit normaalisti turvaohjeet huomioiden.

Toiminnassa olimme asettaneet kolme tavoitetta
1. Viestintäsuunnitelman ja mittariston teko koko seurakunnalle. Vuoden kuluttua viestimme aktiivisemmin ja kohdistetusti seurakuntamme alueella asuville. Toteuttaaksemme tavoitteen kutsumme mukaan työntekijöiden lisäksi vapaaehtoisia.
2. Panostamme työikäisten kohtaamiseen määrittämällä aluksi kohderyhmät ja sen jälkeen suunnittelemalla toimintaa yhdessä. Toimintaa seurantaa osallistujien määrän, tilaisuuksien ja saadun palautteen perusteella.
3. Valmius reagoida ulkoisiin muutoksiin. Olemme ketterä, rohkea ja nopealiikkeinen ja siten pystymme reagoimaan nopeasti maailman muutoksiin.

Korona pandemia vaikeutti tavoitteiden saavuttamista.
Viestintää suunnattiin enemmän vuoden aikana verkkoon ja viestintäsuunnitelma saatiin valmiiksi. Viestimme aktiivisesti eri some-kanavilla, myös seurakuntalaiset olivat mukana viestinnässä.
Vapaaehtoistoiminta oli koki suuria muutoksia, kun toimintaan tuli  erilaisia rajoituksia.
Työikäisten kohtaaminen oli hankalaa pandemian ja erilaisten rajoitusten vuoksi, saimme kuitenkin järjestettyä erilaista toimintaa niin verkon välityksellä kuin perinteisillä tavoilla.
Reagoimme nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja toimimme uusien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

 

Liitteet

2

Toimintakertomus 2021 Vartiokylän seurakunta

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa