Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.02.2022/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

178/2022

 

23 §

Lauttasaaren seurakunnan toimintakertomus ja tilinpäätös

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Juha Rintamäki

Seurakuntaneuvosto päättää

1)    hyväksyä toimintakertomuksen seurakunnan toiminnasta vuodelta 2021

2)    antaa Helsingin seurakuntayhtymän yhteiseen toimintakertomukseen lyhennetyn version toimintakertomuksesta vuodelta 2021

3)    merkitä tiedoksi tilinpäätöksen vuodelta 2021

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Lauttasaaren seurakunnan toimintavuosi 2021 on kirjattu toimintakertomukseen. Toimintavuotta väritti kaksi merkittävää asiaa. Lauttasaaren kirkkorakennuksen peruskorjaus ja koronatilanne muutti seurakunnan toimintamahdollisuuksia eri tavalla pitkin vuotta.

Tilinpäätös vuodelta 2021 sisältää tilikauden talouden vertailuna edelliseen vuoteen sekä talousarvioon ko. vuoden osalta.

Liitteet

5

Tilinpäätös 2021 v.2.2.2022

6

Toimintakertomus 2021

Lisätiedot

Kirkkoherra Juha Rintamäki, juha.rintamaki@evl.fi

Tilinpäätöksen osalta pääsuntio-taloussihteeri Kai Sorokin, kai.sorokin@evl.fi

Toimintakertomuksen osalta erityisavustaja pastori Simo Lemmetyinen, simo.lemmetyinen@evl.fi

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa