Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.03.2022/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

210/2021

 

30 §

Monikulttuuri- ja englanninkielisen työn avustajan palkkaaminen 1.5.-31.12.2022

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Virpi Koskinen

Srkn päättää palkata Ali Kazemin monikulttuuri- ja englanninkielisen työn avustajaksi 1.5.-31.12.2022 (vaativuusryhmä on 403, peruspalkka 2.199,57 €/kk).

Käsittely

Seurakuntaneuvosto kannatti yksimielisesti päätösehdotusta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Kirkko Helsingissä on suuri yhteisö, joka kutsuu uusia jäseniä kristittyjen yhteyteen. Maahanmuuttajien osuus kannelmäkeläisistä kasvaa koko ajan. Helsinki on monikulttuurillinen kaupunki. Seurakunta on mahdollinen paikka tutustua uusiin ystäviin sekä löytää hengellinen yhteisö, johon on ilo kuulua. 

Helsingin seurakuntayhtymässä laadittiin 2021 suuntaviivoja siitä, miten kasvamme kohti monikulttuurista seurakuntaelämää tavoittamalla, kohtaamalla, vahvistamalla ja avautumalla.  

Kannelmäen seurakunta otti syksyllä 2021 suuntaviivojen mukaisen askeleen. Monikulttuurisen työn avustajan tehtäväksi katsottiin yhteyden luominen ja hengellinen tuki ja kutsu alueemme vieraskieliseen väestöön.  

Monikulttuuri- ja englanninkielisen työn avustaja Ali Kazemi palkattiin päivittämään Kannelmäen seurakunnan esitteitä, ohjeistuksia ja viestintää englanninkielisiksi lokakuusta 2021 alkaen. Ali Kazemi on Kannelmäen seurakunnan jäsen ja kansainvälinen yliopisto-opettaja (PhD in Linguistics). Hän on aikaisemmin toiminut Helsingin yliopistossa englannin kielen tutkijana ja hänellä on monipuolinen kielitaito.  

Ali on osallistunut seurakunnan viikkotoimintaan ja hän on auttanut työntekijöitä monikulttuurillisissa kohtaamisissa. Englanninkielisten ja monikulttuuristen yhteydenottojen määrä on kasvanut. Alin työt on otettu kiitollisuudella vastaan myös suomenkielisten keskuudessa. Hän on osallistunut nuorten aikuisen työn kehittämiseen ja kokoontumisten mainostamiseen yhdessä Heini Sinkon ja Katri Jussilan kanssa. Ali auttaa tarvittaessa seurakuntalaisia ja työntekijöitä digitaalisten järjestelmien käytössä.

Tämän vuoden aikana monikulttuurillisen työn tarve oletettavasti kasvaa. Kannelmäen seurakunnan esitteitä ja ohjeistuksia sekä viestinnällistä kausimateriaalia kannattaa kääntää edelleen englanninkieliseksi. Työntekijöidemme resurssit eivät riitä tähän erityistyöhön. 

Kannelmäen seurakunnan määräaikaisen monikulttuuri- ja englanninkielisen työn avustajan palkkaus on määritelty. Henkilöstöjohtaja Riitta Kajanderin henkilöstöpäätös (113 § / 2021) oli, että Ali Kazemin tehtävän vaativuusryhmä on 403 ja peruspalkka 2199,57 €/kk. Tehtävän vaativuus on rinnastettu kiinankielisen työn avustajan tehtävän palkkaukseen. Palkkauksesta on jo yhteisen kirkkoneuvoston linjaus. 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa