Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 34

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

34/2022

 

34 §

Huopalahden rovastikunnan ystävyysseurakuntatoiminta Sortavalan luterilaisen seurakunnan kanssa

 

Päätösehdotus

 

1)                     seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi rovastikunnallisen ystävyysseurakuntatyön Sortavala-yhteistyöryhmän ehdotuksen

2)                     keskustelee ystävyysseurakuntatoiminnan tulevaisuudesta

3)                     vahvistaa Haagan seurakunnan 400 euron suuruisen tuen vuonna 2022.

Käsittely

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Huopalahden rovastikunnalla on ollut vuodesta 1990 asti luterilainen Sortavalan seurakunta ystävyysseurakuntana. Vuonna 2014 perustettiin Sortavala-yhteistyöryhmä, jossa on 1–2 jäsenen edustus kustakin seurakunnasta. Ryhmä vastaa Sortavala-yhteistyön suunnittelusta, toteutuksesta sekä tiedonvälityksestä. Liitteenä oleva yhteistyöryhmän ehdotus käsittelee ystävyysseurakuntatoiminnan taustaa, nykytilaa ja hahmottelee tulevaisuuden mahdollisuuksia.

 

Sortavalan seurakunta kuuluu Karjalan rovastikuntaan ja on osa Inkerin evankelis-luterilaista kirkkoa. Jäseniä seurakunnassa on 23 (vuonna 2019). Vuosittaiset toimintakulut ovat noin 20.000 euroa. Sortavalan muut suomalaiset ystävyysseurakunnat ovat Pieksämäen ja Jyväskylän seurakunnat.

Huopalahden rovastikunta sekä ystävyysseurakuntatoiminnassa pysynyt Töölön seurakunta ovat sitoutuneet vuositasolla yhteensä 2000 euron taloudelliseen avustamiseen. (400€/seurakunta) Tämä on katettu kolehteina, myyjäistuottoina sekä mahdollisina seurakunnan käyttöbudjetista maksettavina tulonsiirtoina. Vuonna 2020 rovastikunnan seurakunnat avustivat Sortavalan seurakuntaa lisäksi 1000 euron koronatuella.

 

 

Haagan seurakunta on sitoutunut avustamaan Sortavalan seurakuntaa mainitulla 400 euron vuosittaisella summalla sekä rukoilee messussa ystävyysseurakunnan puolesta. Seurakuntaneuvosto osoittaa Sortavalan seurakunnalle kaksi messussa kerättävää kolehtia vuodessa. Sortavala-aihetta pidetään esillä myös tapahtumissa (esimerkiksi joulumyyjäiset).

Korona-aika ei ole mahdollistanut jo olemassa olevien suunnitelmien toteuttamista kuluneen kahden vuoden aikana. Vierailuja on viimeksi voitu toteuttaa vuonna 2019, jolloin Sortavalan kirkkoherra osallistui Haagan kirkkoherra Heikki Nenosen virkaanasettamisjuhlaan. Rovastikunta on osallistunut Herättäjä-yhdistyksen teologianopiskelijoiden taloudelliseen tukemiseen Sortavalan lapsi-ja nuorisotyön projektiin vuosina 2016-2018. Omakustanteinen seurakuntalaisten ryhmämatka on toteutettu Sortavalaan vuonna 2017.

Liitteet

13

Rovastikunnallinen ystävyysseurakuntatyö Huopalahden rovastikunnassa

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa