Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 27.01.2022/Pykälä 58

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

165/2022

58 §

Työpaikkaruokailun järjestäminen vuonna 2022: päätös työnantajan kompensaatiosta per ateria vuonna 2022

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1)    merkitä tiedoksi, että ravintoedun verotusarvo on 7,15 euroa aterialta ja että laitosruokailun ravintoedun verotusarvo on 5,36 euroa aterialta vuonna 2022. 

2)    että kohdassa 1) mainitut verotusarvon mukaiset hinnat ovat laitosruokailun osalta Lehtisaaren nuorisokodin henkilökunnan         itsensä maksama osuus työpaikkaruokailusta.  
Seurakuntien talon, hautausmaiden ja leirikeskusten henkilökunnan maksama osuus työpaikkaruokailusta on lounaan hinnan ja ta-kompensaation erotuksen suuruinen. 

3)    työnantajan kompensaatio vuonna 2022 on 3,20 euroa/ateria omissa sopimusruokaloissa Seurakuntien talolla, hautausmailla  
ja leirikeskuksissa. 

4)    ePassi Lounas -maksutavassa työantajan kompensaatio vuonna 2022 on enintään 25 % verottajan määrittelemästä vähintään 7,15 ja enintään 11,30 euron hintaisesta ateriasta.  

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Työpaikkaruokailu on Helsingin seurakuntayhtymässä järjestetty siten, että Seurakuntien talolla, hautausmailla (Malmi ja Honkanummi) sekä ympärivuotisilla kesäkodeilla (Lohiranta, Kellokoski ja Korpirauha) on omat sopimusruokalat. Muun työpaikkaruokailun maksutapana on ePassi Lounas.

LounasPassi (ePassi Lounas) on sähköinen maksutapa, jossa työntekijän tulee itse maksaa etukäteen järjestelmään saldoa ruokailuunsa. Työnantajan lataama kompensaatio latautuu kuukausittain. LounasPassi on käytössä maksutapana myös omissa henkilöstöruokaloissa Seurakuntien talolla ja hautausmailla (keväästä 2017 alkaen). LounasPassi korvasi myös seurakuntien ja muiden työyksikköjen henkilöstön aiemmin käytössä olleet Lounasseteli Oy:n lounassetelit. 

Seurakuntien talon ja hautausmaiden ravintolapalvelut kilpailutettiin keväällä 2020 (23/2020:19). Seurakuntien talolla on elokuusta 2020 alkaen toiminut Fazer-Amican (Compass Group Oy) henkilöstöravintola, Honkanummen ja Malmin hautausmailla helmikuusta 2021 Delicatessen Ravintolat. Ravintolapalveluiden sopimuskausi on 2 vuotta (sisältäen 1+1 vuoden optiot). Ympärivuotisissa leirikeskuksissa (Kellokoski, Korpirauha, Lohiranta) on toimijana Delicatessen Ravintolat.

Helsingin seurakuntayhtymä tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden ostaa lounas työnantajan tukemaan (kompensoimaan) hintaan sopimusruokaloissa.

Lounaiden hinnat ovat nousseet jatkuvasti, mutta työnantajan kompensaatio on ollut reilun 10 vuoden ajan 3 euroa/ateria omissa henkilöstöruokaloissa (sopimusravintoloissa). Työntekijöiden maksama osuus tuetusta lounaasta on ollut viime vuoden 2020 kevääseen asti vuosittaisen verotusarvon suuruinen. Kahden poikkeusvuoden kustannusvaikutukset (mm. raaka-aineiden hinnannousu ja koronatilanteen haasteet) nostavat edelleen lounaiden hintoja. Sopimusruokalat ovat esittäneet, että 2022 lounaiden hinnat työntekijöillemme ovat Seurakuntien talolla 7,90 € ja hautausmaiden henkilöstöruokaloissa 7,30 € mikäli työnantajan kompensaatio pysyy ennallaan.

Em. syistä johtuen esitetään työnantajatuen nostamista 20 snt/lounas, eli 3,20 euroa/ateria suuruista kompensaatiota vuodelle 2022. Tämä pienentäisi työntekijöiden ko. vuoden verotusarvon ylittävän euromäärän osuutta lounaan hinnasta omissa sopimusruokaloissa. Tässä tilanteessa on myös erityisen tärkeä panostaa henkilöstön hyvinvointiin.

Vuoden 2019 kävijämäärillä kustannusten lisäys olisi enintään 5.891,61 euroa.
Summa sisältää sopimusruokaloissa maksettujen lounaiden tukea 4.791,55 euroa ja ePassi maksutavalla maksettujen lounaiden tukea 1.100,00 euroa.
 
Kustannusvertailua ePassi Lounaan käytöstä vuosina 2021-2019: kustannukset työnantajalle olivat vuonna 2021 13.898,69 (5427 lounasta), vuonna 2020 11.099,43 (4505 lounasta) ja vuonna 2019 14.073,64 euroa (5503 lounasta). Verottajan määrittelemä työnantajatuen suuruus on enintään 25 % lounaiden arvosta.

Vuonna 2019 työpaikkaruokailun kokonaiskustannukset olivat 136.024,10. Hautausmaiden työpaikkaruokailun kustannukset sisältyvät edellisiin lukuihin.

Vuoden 2022 ravintoedun verotusarvot

Työpaikkaruokailun ravintoedun verotusarvo vuonna 2022 on 7,15 euroa aterialta.

LounasPassi-maksutavassa työnantajan kompensaatio vuonna 2022 on enintään 25 % verottajan määrittelemästä vähintään 7,15 ja enintään 11,30 euron hintaisesta lounaasta.  Esim. jos aterian hinta on 8,50 €, työnantajan osuus siitä on 1,35 €, eikä 25 %, koska työntekijän osuus on aina vähintään 7,15 €. Vastaavasti jos aterian hinta on 10 €, työnantajan osuus on 2,50 €, eli 25 %. 

Laitosruokailun ravintoedun verotusarvo on vuonna 2022 5,36 euroa aterialta. Tämä on myös Lehtisaaren nuorisokodin henkilökunnan maksama osuus työpaikkaruokailustaan.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa