Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.06.2022/Pykälä 63

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

84/2022

 

63 §

Lähetekeskustelu Toiminta ja taloussuunnitelmalle 2023

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto käy lähetekeskustelun vuoden 2023 Toiminta ja taloussuunnitelmalle

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto kävi lähetekeskustelun Toiminta ja taloussuunnitelmasta vuodelle 2023.

 

 

 

Selostus

Pakilan seurakunnan osalta rahoitus ensi vuodelle kasvaa hieman toisin kuin useiden muiden seurakuntien osalta. Syynä tähän ovat jo tehdyt kiinteistöjen myynnit ja toiminnan muutokset. Seurakunnalla on käytössään säästöjä, joita on aiempina vuosina siirretty toimintaan. Talouden kannalta on hyvä pysytellä suurin piirtein samassa taloussuunnitelmassa kuin edellisenä vuotena tai tehdä säästöjä. Seurakuntaneuvosto käy lähetekeskustelun toiminnan suunnitteluun vuodelle 2023. Liitteenä on Helsingin seurakuntayhtymän antama budjettiraami. Ennuste laskelmasta tuodaan kokoukseen.

Liitteet

3

Talousarvion 2023 ja toiminta- ja taloussuunnitelman 2023-2025 valmisteluohje

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa