Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 17.01.2022/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

198/2021

 

11 §

Lähetyskannatuksen täydentäminen vuoden 2021 tavoitteen osalta

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Virpi Koskinen

Srkn päättää täydentää seurakunnan toimintamäärärahoista vuoden 2021 palvelusopimuksen tavoitteesta vajaaksi jäänyttä keräystuottoa 4512,19 eurolla Suomen Lähetysseuralle.

Käsittely

Seurakuntaneuvosto kannatti yksimielisesti päätösehdotusta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Kannelmäen seurakunnan ja Suomen Lähetysseuran palvelusopimuksen tavoite 2021 (7.000 euroa) jäi vajaaksi 4.512,19 eurolla.

Myyjäisiä ei pystytty järjestämään nykyisissä tiloissa haastavan koronatilanteen vuoksi. Lähetyskannatus muodostui vuonna 2021 kerätyistä kolehdeista (yht. 1.842,71 €), syksyn vapaaehtoisesta kahvirahasta työtuvassa sekä yksittäisistä myydyistä käsityötuotteista. Lähetykselle kerättiin seurakunnassa varoja yhteensä 2.487,81 €.

Suomen Lähetysseura tekee arvokasta työtä maailmalla. Evankeliumin ja avun tuottaminen on mahdollista vain riittävillä kannatustuloilla.

Kannelmäen seurakunnalla on mahdollisuus täydentää säästömäärärahoista lähetyskannatusta niin, että palvelussopimuksen tavoite osaltamme toteutuu ja annamme puollon työlle, jota tehdään heikoimmassa asemassa olevien lähimmäistemme keskuudessa Suomen Lähetysseuran kautta.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa