Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.03.2022/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

192/2021

 

38 §

Kallion seurakunnan 1. kappalaisen viran avaaminen

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Riikka Reina

Päättää

1.    pyytää tuomiokapitulia julistamaan auki Kallion seurakunnan 1. kappalaisen viran.

2.    viran erityisiksi tarpeiksi liitteessä kuvatut erityiset tarpeet. Muilta osiltaan hakukuulutus täydennetään tuomiokapitulissa.

3.    pyytää Helsingin tuomikapitulia jäädyttämään Kallion seurkaunnan 2. kappalaisen viran.

4.    esittää Yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Kallion seurakunnan pitkään täyttämättä ollut 3. kappalaisen virka lakkautetaan.

Käsittely

 

Päätös

Päätettiin:

- pyytää Helsingin tuomiokapitulia julistamaan auki Kallion seurakunnan 1. kappalaisen viran.

- viran erityisiksi tarpeiksi liitteessä kuvatut erityiset tarpeet. Muilta osiltaan hakukuulutus täydennetään tuomiokapitulissa.

- pyytää Helsingin tuomiokapitulia jäädyttämään Kallion seurakunnan 2. kappalaisen viran.

- esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Kallion seurakunnan pitkään täyttämättä ollut 3. kappalaisen virka lakkautetaan.

 

 

 

Selostus

Kallion seurakunnalla on kolme kappalaisen virkaa. Niistä kolmas on ollut täyttämättä vuosia. 1. kappalaisen virka jää tyhjä Petri Patrosen irtisanouduttua 31.3.2022 ja 2. kappalaisen virka Eeva-Liisa Hurmerinnan eläköidyttyä 28.2.2022.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kappalainen on seurakunnan vakinainen pappi, jota tuomiokapitulilla ei ole oikeutta siirtää tarveharkintaisesti toiseen seurakuntaan. Viran kelpoisuusehtona on suoritetut kappalaisen viran pätevöitymisopinnot eli ns. pastoraalitutkinto. Kappalaisen vaalia koskevat määräykset ovat kirkkojärjestyksen 6. luvussa (14 -20§). Lisäksi virantäyttöä säätelevät mm. hallintolaki, tasa-arvolaki, laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (ns. julkisuuslaki) ja yksityisyyden suojasta työelämässä.

Kallion seurakunnassa kappalaisen viran avaamista puoltaa:

-       sen jonkinasteinen arvostus papiston joukossa.

-       vaativuusryhmittely papiston palkkojen korkeammalle tasolle, joka lisää viran houkuttelevuutta ja työntekijöiden pysyvyyttä.

-       kokeneemman papin paikka, jossa asiantuntijayhteisöön ja organisaatioon saadaan pysyvää osaamista.

-       mahdollisuus tukea juuri seurakunnissa tapahtuvaa pätevöitymistä ja urakehitystä niin, ettei ainoa mahdollisuus ”edetä uralla” olisi selektiivityö.

-       seurakuntaneuvoston vahva rooli valinnassa (seurakuntapastorin osalta annetaan lausunto, tässä valinta on yksin neuvostolla).

-       kappalaisen viran pysyvä luonne ja seurakuntanevuoston mahdollisuus määritellä johtamista kirkkoherran valintaa laajemmin.

Monissa helsinkiläisissä seurakunnissa on luovuttu kappalaisen virkojen täyttämisestä. Tähän on johtanut mm. seuraavat syyt:

-       organisaatiorakenne lukkiutuu helposti, kun jollakin on ikään kuin aseman perusteella erilainen asema papiston joukossa.

-       seurakuntapastoreita käyttämällä voidaan joustavammin ohjata seurakunnan stretegisia tarpeita.

-       kappalaisen virkaan perinteisesti liittyvä johtamistehtävä tai vastuu voidaan tehtävänkuvalla määritellä myös seurakuntapastorille.

-       myös seurakuntapastorille on mahdollista maksaa samasta vaativuudesta samaa palkkaa kuin kappalaiselle.

-       kappalaisen virkavaali kestää aina vähintään puoli vuotta ja on hallinnollisesti raskas. Mikäli tämä prosessi tehdään ja valittu nopeasti siirtyy muualle, niin tehty työ on ollut panos-tuotossuhteella huono.

-       vaaliprosessin aikana tulee huomioida sen vaikutukset työyhteisöön ja sisällä olevaan papistoon sekä heidän työmotivaatioonsa.

-       työyhteisössä seurakuntapapiston samankalaisuus mahdollistaa papiston tasapuolisen kohtelun, eikä jollekin tai joillekin synny erityistä asemaa viran perusteella.

-       piispa ei juurikaan ole käyttänyt ”otto-oikeutta” seurakuntaneuvoston toiveiden ohitse seurakuntapastorin viran täytöissä.

Seurakuntaneuvoston asettama henkilöstötyöryhmä on 28.2. pitänyt kokouksen ja päätynyt valmistelussaan siihen, että edellä mainitut syyt huomioiden seurakuntaneuvosto toivoo ainakin yhden kappalaisen valintaa. Toisen kappalaisen tilannetta halutaan arvioida myöhemmin, mutta kolmea kappalaista seurakunnan tilanne ei tule näkyvässä tulevaisuudessa tarvitsemaan. Kolmas kappalaisen virka on ollut täyttämättä seurakunnassa pitkään. Täyttämättä jättäminen vaatii vuosittaisen seurakuntaneuvoston päätöksen ja kapitulin käsittelyn sekä edellä mainitun erityisen syyn. Syynä toisen kappalaisen viran täyttämättä jättämiselle tuomiokapitulille ilmoitetaan seurakunnan mittavat säästötoimenpiteet osana Rohkeasti yhdessä –prosessia.

Esittelijä katsoo, että vaikka vakituisten seurakuntapasorien käyttämisellä päästäisiin lähes samaan lopputulokseen, on neuvoston ääntä asiassa syytä kuulla ja tästä syystä tässä vaiheessa avata yksi kappalaisen virka.

Menettely kappalaisen vaalissa

Kappalaisen viran haettavaksi julistamisesta päättää tuomiokapituli. Tätä varten tuomiokapituli pyytää seurakunnalta lausunnon viran erityisistä tarpeista. Kapituli julkaisee hakuilmoituksen, vastaanottaa hakemukset ja antaa hakijoista lausunnon seurakunnalle. Lausunnossa todetaan hakijoiden kelpoisuus ja arvioidaan heidän taitonsa ja kykynsä haettavana olevaan virkaan. Seurakuntaneuvosto valitsee virkaan jonkun tuomiokapitulin kelpoiseksi toteamista hakijoista. Päätöksen tultua lainvoimaiseksi tuomiokapituli antaa virkaan valitulle viranhoitomääräyksen.

KJ 6:14 §

Kun kappalaisen virka on tullut avoimeksi, tuomiokapitulin on julistettava virka haettavaksi vähintään 14 päivän hakuajalla julkaisemalla hakuilmoitus asianmukaisella tavalla.

Tuomiokapituli voi päättää enintään yhden vuoden ajaksi kerrallaan, ettei kirkkoherran tai kappalaisen virkaa julisteta haettavaksi, jos:

1) on vireillä hanke seurakunnan liittämiseksi toiseen seurakuntaan;

2) tuomiokapituli katsoo seurakuntaa koskevien järjestelyjen voivan aiheuttaa sen, että virka tulee tarpeettomaksi;

3) siihen on muu erityinen syy.

Koska varsinaisesti virka avataan tuomiokapitulin toiveesta, on liitteenä oleva hakukuulutus luonnoksenomainen poislukien seurakuntaneuvoston määrittelemät erityisesti tarpeet. Lisäksi on tässä yhteydessä syytä päivittää seurakunnan kuvaus, joka toivotaan liitettäväksi hakukuulutukseen. Molemmat tekstit liitteessä.

Kolmannen kappalaisen osalta esitetään Yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se lakkautetaan. Perusteena lakkautukselle ovat taloudelliset ja toiminnalliset syyt. 

Liitteet

7

kappalaisenvirka (1)

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa