Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.03.2022/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

66/2022

 

37 §

Jatkuva strategiaprosessi sekä helsinkiläisten haastattelut

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää,

1) että seurakunnan kaikki luottamushenkilöt ja mahdollisimman suuri määrä työntekijöitä kutsutaan tekemään haastatteluja joko pareittain tai yksin. Tavoitehaastattelumäärä on viisi haastattelua / työpari tai kolme haastattelua / haastattelija. Tavoiteltava haastattelujen minimimäärä on kolme kertaa seurakunnan kokoaikaisten työntekijöiden määrä eli Malmilla noin 260 haastattelua. Haastattelukierros toteutetaan ajalla 19.4. - 3.5.2022;

2) että Malmin seurakunnassa kysymyksiin mahdollisesti lisätään Malmin kirkon remontin suunnitteluun liittyvä kysymys tai pari;

3) merkitä muut seurakuntayhtymän strategiavalmisteluun ja edellä mainittuun haastattelukierrokseen liittyvät asiat tiedoksi;

4) todeta, että Malmin seurakunnan strategiasta päätetään edelleen seurakunnassa, mutta yhtymässä tehtävän yhteisen työn strategia sekä yhteisten palvelujen strategia ovat tärkeitä myös seurakunnalle, ja siksi niihin on mielekästä olla mukana vaikuttamassa.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Jatkuva strategiaprosessi on koko Helsinkiä koskeva, ja siitä on päätetty yhteisessä kirkkovaltuustossa 9.12.2021. Tätä prosessia kuvataan tarkemmin liitteenä olevassa Jatkuva strategiaprosessi ja helsinkiläisten haastattelut –tiedostossa.

Haastattelukierroksen tueksi on tehty pilottihaastattelututkimus kesän 2021 aikana, haastattelijoina toimivat Kannelmäen, Mikaelin, Munkkiniemen sekä ruotsinkielisten seurakuntien luottamushenkilöhaastattelijat. Pilotista saatua palautetta on hyödynnetty kevään kierroksen suunnittelussa. Haastattelujen tekemiseen on tarjolla koulutuksia, vertaistukea sekä sparrausta.

 

Haastattelukierros halutaan rakentaa sellaiseksi, että se tukee seurakuntien omaa toimintaa. Yhteisen haastattelukierroksen tuloksia on tarkoitus hyödyntää mm. toiminta- ja taloussuunnittelussa, seurakuntavaalivalmisteluissa sekä Rohkeasti yhdessä -projektissa Palveluiden kuvaus ja arviointi sekä ydinprosessien kehittäminen.

Kirkkoherrainkokoukselle on esitelty helsinkiläisten haastattelujen suunnitelma 7.9.2021 kokouksessa, jolloin toivottiin haastattelukierroksen sijoittamista myöhempään ajankohtaan. 9.9.2021 valtuusto päätti palauttaa strategian valmisteluun. Syksyn 2021 strategiavalmisteluun linkitettiin 13.11.2021 toteutettu Tulevaisuuspäivä, jota edeltävän ennakkokyselyn avulla sekä itse päivän aikana luottamushenkilöt, kirkkoherrat ja yhtymän johto valmistelivat arvopohjaa, lupausta helsinkiläisille sekä kaksi strategista tavoitetta. Näistä päätettiin YKV:ssä 9.12.2021. Kirkkoherrainkokous päätti 11.1.2022 lähettää asian käsittelyyn seurakuntaneuvostoille.

Haastattelukierroksen toteuttamisesta kerran kahdessa vuodessa osana jatkuvaa strategiaprosessia on yhteisen kirkkovaltuuston päätös 13.12.2018. Haastattelukierroksella saadaan sekä koko Helsinkiä koskevaa että paikallista tietoa suunnittelutyön tueksi. Tämä mahdollistaa myös tiedon käsittelyn esim. vertailtuna Arvot360Kirkko-segmentointiaineistoon.

Seurakuntaneuvostoille tärkeä käsiteltävä asia on seurakuntatyöntekijöiden sekä luottamushenkilöiden kutsuminen helsinkiläisiä haastattelemaan. Tulevaisuusryhmän ehdotus on kutsua kaikki työntekijät ja luottamushenkilöt haastattelemaan helsinkiläisiä. Toteutusta ehdotetaan joko pareittain tai yksin. Työparin tavoite on viisi haastattelua, yksin toteutettavan haastattelun kolme haastattelua. Työparit voivat olla luottamushenkilö – työntekijä, luottamushenkilöt pareittain tai työntekijät pareittain. Haastatteluja voi halutessaan toteuttaa myös yksin. Haastattelut toteutetaan koronaturvallisesti.

Sille, että kaikki kutsutaan haastattelemaan, on useita perusteluita. Volyymi on viestinnällisesti kiinnostava: voidaan kertoa, että olemme kiinnostuneita helsinkiläisten näkökulmista, tarpeista ja toiveista ja siksi jalkaudumme kaikki työntekijät ja luottamushenkilöt haastattelemaan helsinkiläisiä. Volyymilla saadaan aikaan myös se, että kaikki seurakunnat voivat saada itselleen tietoa, jota ne voivat käyttää hyväksi oman seurakuntansa toiminnan kehittämisessä. Seurakuntakohtaista tietoa voidaan haluttaessa jatkojalostaa esim. Arvot 360 Kirkko -segmentteihin liittäen. Tähän on tarpeen saada tietoa, joka jakautuu postinumeroalueittain, jotta tietoa voidaan kohdistaa. Haastatteluissa toteutuu helsinkiläisten tarpeiden kartoitus ja kuuntelu strategiaprosessin tavoitteiden mukaisesti.

Haastattelumäärien minimitavoitteeksi kullekin seurakunnalla ja yhtymän yksikölle ehdotetaan 3 x kokoaikaisten työntekijöiden määrä. Näin saataisiin tarpeeksi massaa haastatteluista, jotta voitaisiin tehdä myös postinumerokohtaisia analyyseja. Minimitavoitemäärä linkittyisi myös siihen, että työntekijöiden lisäksi tarvitaan luottamushenkilöitä haastattelemaan. Näin määrät olisivat myös pienissä seurakunnissa riittävän suuria, jotta voidaan saada niitä koskevaa tietoa. Koko Helsinkiä koskevana haastattelujen minimimäärätavoitteena olisi näin n. 3600 haastattelua, ja esim. Matteuksessa olisi n. 45 haastattelua, Malmilla n. 260. Minimitavoitehaastattelumäärät tarkistetaan 1.1.2022 seurakunnan / yksikön työntekijämäärän mukaisiksi. Seurakuntaneuvoston käsittelystä toivotaan lähetettäväksi tieto eeva.salonen@evl.fi.

Liitteet

6

Seurakuntaneuvostot, jatkuva strategiaprosessi ja helsinkiläisten haastattelut

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa