Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 27.01.2022/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Vastaus_Pääsiäisradiosta

13/2019

 

7 §

Vastaus Sari Mäkimattilan aloitteeseen pääsiäisradion perustamisesta

 

Päätösehdotus

 

Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee vastauksen tiedoksi ja toteaa samalla aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin 2 puheenvuoroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 9.12.2021 409 §

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se merkitsee vastauksen tiedoksi toteaa samalla aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Toimenpiteet aloitteen johdosta:

Kirkko ja kaupunki -median päätoimittaja Jaakko Heinimäki vastasi suoraan aloitteen tehneelle Sari Mäkimattilalle 18.3.2021 sähköpostitse (viesti liitteessä). Vastaus Pääsiäisradiosta 

 

Kirkko ja kaupunki -median johtamisesta, kanavista ja sisällön linjauksista vastaa päätoimittaja. Yhteisen median johtokunta suunnittelee, toteuttaa ja kehittää yhteisen median ja mediatoimituksen toimintaa sekä valvoo sen taloutta ja pysymistä budjetissa. Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto on nimennyt johtokuntaan viisi edustajaa. Johtokunnassa on edustajat myös Espoosta, Kauniaisista ja Vantaalta.

 

Uuden kanavan perustamisesta koskevat päätökset tekee yhteisen median johtokunta. Asia käsiteltiin johtokunnan kokouksessa 30.3.2021. Ote pöytäkirjasta:

Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston jäseneltä oli tullut aloite, voisiko Jouluradion tekniikan ottaa käyttöön ja tehdä Pääsiäisradion.
Työntekijät ottivat ideasta vaarin. Radiokanavaa ei ole pääsiäisenä käytettävissä, mutta audiotekemiseen on sopiva järjestelmä verkossa pod cast -menetelmällä.
Pääsiäisradio löytyy nyt Kirkko ja kaupunki -verkkomediasta ja erilaisilta pod cast -alustoilta.
Ohjelmistossa on tarjolla muun muassa tuottaja-toimittaja Katri Saarelan keskusteluja emeritapiispa Irja Askolan kanssa.”

Sari Mäkimattila ja Jaakko Heinimäki jatkoivat aiheesta keskustelua kesäkuussa vielä sähköpostitse.

 

Aloite on saatettu tiedoksi ja käsiteltäväksi yhteiseen mediatoimitukseen ja sen johtokuntaan, jotka tekevät päätökset aloitteen jatkosta. Helsingin seurakuntayhtymän ja luottamuselinten toimivalta asian käsittelyyn toteutuu johtokuntatyöskentelyn kautta. Seurakuntayhtymän yhteisten palvelujen osalta aloite ei anna syytä muihin toimenpiteisiin, ja aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

 

Liitteet

5

Vastaus_Pääsiäisradiosta

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa