Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 27.01.2022/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

75/2020

 

10 §

Lähetykselle ja Kirkon ulkomaanavulle vuonna 2020 myönnettyjen kohdennettujen lähetysmäärärahojen raportit

 

Päätösehdotus

 

Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee raportit tiedoksi.

 

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin 3 puheenvuoroa.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 9.12.2021 407 §

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1)    Merkitä tiedoksi liitteinä olevat Suomen Lähetysseuran, Suomen Pipliaseuran, Kirkon ulkomaanavun ja Helsingin diakonissalaitoksen raportit seurakuntayhtymän myöntämien kohdennettujen avustusten käytöstä vuonna 2020;

2)    Todeta hankkeiden toteutuneen tarkoituksenmukaisesti eikä avustusten käytön suhteen ole huomautettavaa;

3)    Lähettää raportit tiedoksi yhteiselle kirkkovaltuustolle.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2020 talousarvioon varattiin lähetyksen ja Kirkon ulkomaanavun tukemiseen määräraha, joka oli suuruudeltaan 2.920.000 €.

Määrärahasta 2.420.000 € osoitettiin yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen mukaisesti kohdentamattomiin yleisavustuksiin Suomen lähetysseuralle 1.636.210€, Suomen Pipliaseuralle 178.820€ ja Kirkon ulkomaanavulle 604.970€. Jäljelle jäävästä määrärahasta 500.000€ esitettiin käytettäväksi projektiluontoisiin hankkeisiin 402.647 €, jolloin 97.353 € jäi käytettäväksi vuoden 2020 aikana ennalta-arvaamattomiin tarkoituksiin. Siitä Helsinki-apu yhteishankkeeseen käytettiin 50.000€.

 

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 11.6.2020 myöntää kustannuspaikalle 3942700001 lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettuihin avustuksiin varatusta määrärahasta seuraavat avustukset

SUOMEN LÄHETYSSEURA
Thaimaan kirkon diakoniatyön kehittäminen 23 500 €
Kirkollisen koulutuksen kehittäminen Mekongin alueella 23 500 €
Myanmarin luterilaisten kirkkojen yhteistyön vahvistaminen 13 000
Yhdessä ympäristön hyväksi 50 000 €
Psykososiaalisen tuen vahvistaminen Kolumbian rauhanprosessissa 50 000€
SUOMEN LÄHETYSSEURA YHTEENSÄ 160 000 €

SUOMEN PIPLIASEURA
Tansanian Pipliaseuran raamatunkäännöshankkeet 20 000 €
Raamatunkäännöshankkeet kwanjaman ja ndongan kielille Namibiassa 20 000 €
Hallinnon kehittäminen ja raamatunkäännöstyön konsulttiapu Sambiassa 10 000 €
Lukutaitoa naisille Afrikassa 40 000 €
SUOMEN PIPLIASEURA YHTEENSÄ 90 000 €

KIRKON ULKOMAANAPU
Kenian ja Ugandan pakolaisleirien erityislasten ja vammautuneiden nuorten oppimisen mahdollistavaan koulunkäyntiin 57 000€
KIRKON ULKOMAANAPU YHTEENSÄ 57 000 €

HELSINGIN DIAKONISSALAITOS

Kummikylistä kokemusasiantuntijoiksi 60 000€
HELSINGIN DIAKONISSALAITOS YHTEENSÄ 60 000€

MEDIALÄHETYS SANANSAATTAJAT

Sosiaalisen median (SOME) koulutusprojekti Aasiassa vuosina 2020–2021 28 400 €
Yleisövuorovaikutusjärjestelmän hankkiminen Mongoliaan 7247 €
MEDIALÄHETYS SANANSAATTAJAT YHTEENSÄ 35 647 €

Näistä avustuskohteista pyydettiin toimittamaan raportit 30.8.2021 mennessä. Raportit vuoden 2020 kohdennettujen avustusten käytöstä ovat liitteinä. Niiden mukaan hankkeet on toteutettu tarkoituksenmukaisesti 

Avustuksen saajien oma sisäinen tarkastus myös valvoo avustusten käyttöä.

Liitteet

20

Kirkon Ulkomaanapu, Syyria-hankkeen raportti HSRKY 2020 kohdennetusta avustuksesta

21

Kirkon Ulkomaanapu, Kenia- ja Uganda-hankkeiden raportit HSRKY kohdennetuista avustuksista 2020

22

Diakonissalaitos, Pääkirja 2020

23

Diakonissalaitos, Romania-hankeraportti 2020

24

Diakonissalaitos, Tase 2020+Tulos

25

Suomen Lähetysseura, Raportti HSRKY 2020 kohdennetusta avustuksesta

26

Suomen Pipliaseura ry, Tilinpa¨a¨to¨s 2020

27

Suomen Pipliaseura ry, HSRKY raportti 2020

28

Suomen Pipliaseura ry, Vuosikertomus 2020

29

Medialähetys Sanansaattajat, väliraportti HSRKY 2020 myönnetystä avustuksesta

30

Medialähetys Sanansaattajat, loppuraportti HSRKY 2020 myönnetystä avustuksesta

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa