Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 214

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

633/2021

 

214 §

Seurakunnan omaan päätösvaltaan kuuluvien kirkkokolehtien määrääminen ajalle 1.1.-30.6.2022 kirkkohallituksen laatimaan kolehtiluetteloon

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää

1.     hyväksyä vuoden 2022 kolehtikohteet tammikuusta kesäkuun loppuun kolehtisuunnitelman (liite 12) mukaisesti.

2.     että kirkkoherralla on oikeus kiireellisessä tapauksessa vaihtaa seurakunnan oma kolehtikohde vielä perustellumpaan kohteeseen, mikäli seurakuntaneuvoston kokoontumisajankohdat eivät mahdollista seurakuntaneuvoston päätöstä asiassa. Kohteen vaihtamismahdollisuus koskee ajankohtaisia tapahtumia, jotka vaativat nopeaa toimintaa, kuten katastrofikeräykset, ja joissa kolehtivarat ohjataan kohteeseen esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun tai Suomen Lähetysseuran kautta.

 

Päätös

Esityksen mukaan.

 

 

 

Selostus

Kirkkohallitus ja Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ovat määränneet vuoden 2022 aikana hiippakunnan seurakunnissa koottavat kolehdit sekä ne pyhäpäivät, jolloin kolehtien kohteet jäävät seurakunnan harkintaan.

Kirkkoherra on laatinut yhdessä lähetystyöstä vastaavan kappalaisen Anja Nurmisen kanssa esityksen vuoden 2022 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kerättävistä kolehtikohteista. Vapaavalintaisia kolehteja ehdotetaan kerättäväksi järjestöille, joiden kanssa on jo olemassa nimikkosopimuksia tai joita ehdotetaan uusiksi sopimuskumppaneiksi. Tässä on otettu huomioon seurakuntaneuvoston 8.12.2011 tekemä linjaus kerätä useita kolehteja omille nimikkolähetyskohteille. Lisäksi kolehteja on mahdollisuuksien mukaan sijoitettu siten, että niillä on liittymäkohtia kirkkovuoden ajankohtaan tai seurakunnan toiminnan erityistapahtumiin.

Jotta seurakunta voisi nopeasti reagoida avunpyyntöihin kansainvälisissä ajankohtaisissa tarpeissa, on syytä jättää mahdollisuus vaihtaa lyhyelläkin aikavälillä seurakunnan oma kohde johonkin vielä perustellumpaan kohteeseen esim. Kirkon Ulkomaanavun tai Suomen Lähetysseuran kautta. Kirkkoherran luvalla muutos voitaisiin tarvittaessa tehdä nopeasti.

Liitteet

17

Liite 12 Kirkkokolehdit ajalla 1-6 2022

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa